// Purjehdus, Veneen hankinta | Kommentoi

Ensipurjehdus: Haaparanta-Teijo

Teimme kaupat veneestä 2011 huhtikuun lopussa ja seuraava vaihe oli siirtää vene kotivesille. Vene oli purjehduskunnossa, mutta siirtoajankohdan, -porukan ja sääikkunan löytyminen tuotti ongelmia. Pienen hetken pohdimme myös ajatusta siirtää vene maitse, mutta operaation alustava hintatiedustelu tyrmäsi asian heti kättelyssä: rekkakyyti välille Haaparanta-Teijo olisi tullut maksamaan pitkälle toista tuhatta euroa. Purjehtien siis.

Haaparanta-Teijo-reitti

Kartalla mitattuna suorin reitti oli noin 420 mailia. Matkaa kertyi lopulta hieman vajaa 450 mailia.

Ajatuksena oli tuoda vene ”suorinta tietä” kotiin eli purjehtien ja tarvittaessa moottoroiden non-stoppina. Matkaa kertyisi noin 430 mailia, ja 100 mailin vuorokausimatkalla reissu kestäisi neljä päivää, ilman kelivaraa. Totesimme heti alkuun, että tämä reissu tehdään poikaporukalla. Siispä soittelemaan kavereita läpi. Miehistö järjestyi parissa päivässä, kun Aapo ja Nico ilmoittautuivat mukaan.

Vuonna 2011 helatorstui osui poikkeuksellisesti kesäkuun alkuun, joten otimme perjantain vapaaksi töistä. Lähtökohtana oli tuoda vene neljässä päivässä Uuteenkaupunkiin, josta Aapo suuntaisi bussilla kotiin. Loppumatka tultaisiin Nicon kanssa kahdestaan.

Myyjän kanssa oli sovittu, että hän huolehtii veneen keväthuollosta, vesillelaskusta ja rikauksesta. Lähetin edellisellä viikolla matkahuollon kautta kaksi suurta pahvilaatikkoa täynnä varusteita ja kuivamuonaa. Tällä tavalla säästyimme aivan infernaaliselta roudaamiselta. Lähetyksen hinta yllätti positiivisesti. Tavaraa oli nimittäin aivan tolkuttomasti, mutta silti kuljetus maksoi ainoastaan muutaman kympin. Suosittelen.

Edeltävänä viikonloppuna varasin porukalle junaliput Helsingistä Kemiin. Viimeinen viikko kului tiukasti sääennusteita kytätessä. Pitkään näytti siltä, että saamme pohjoistuulta, jos ei muuta niin ainakin alkumatkalle.

Merikytkin sanoi työsopimuksensa irti

Puolitoista viikkoa ennen lähtöä myyjä soitti, että vene on laskettu veteen. Viimeisetkin jäät olivat lähteneet muutamaa päivää aikaisemmin. Myyjä oli lähtenyt siirtämään venettä omalle paikalleen, kun hän huomasi ettei moottori vedä ollenkaan taaksepäin. Vaihde meni kyllä päälle, mutta kytkin luisti. Kytkimestä oli mennyt lamellit. Se oli irrotettu ja istui nyt korjaamon pöydällä.

Ankaran etsinnän jälkeen Veneakselistosta löytyi tarvittava korjaussarja, joka toimitettiin pikarahtina Haaparantaan. Myyjä hoiti homman hienosti (omaan piikkiinsä) ja kone oli taas nipussa seuraavan viikon alussa. Hän siirsi veneen omalle paikalleen ja testasi samalla, että kaikki toimii.

Hyppäsimme keskiviikkoiltana yöjunaan. Ennakkolähetyksen takia kannettavaksi jäi ainoastaan lätkäkassillinen vaatteita ja muita varusteita. Olimme aamulla puoli seitsemän aikaan Kemissä, josta myyjä tuli hakemaan meidät. Kävimme myyjän kotona kirjoittamassa kauppakirjat ja otimme mukaan veneen viimeiset varusteet.

Haimme kaupasta tarvittavat tuoreaineet matkalle ja huoltoasemalta polttoainetta. Veneen polttoainetankki oli tankattu täyteen, mutta otimme lisäksi 20 litraa dieseliä mukaan kannuihin. Yhteensä polttoainetta oli mukana 100 litraa, jolla olisimme ajaneet 75 tuntia.

Meillä oli mukana suuren mittakaavan avomerikartat ja lisäksi kannettava karttaplotteri, joka kattoi koko matkan. Aikaisempi omistaja antoi meille myös lainaksi Merenkurkun alueen merikarttasarjan. Uudestakaupungista eteenpäin löytyi myös tavallinen karttasarja.

Matkaan

Köydet irtosivat torstaina 2.6. klo 12:00. Otimme suunnan lounaaseen kohti Ruotsin rannikkoa. Sääennusteet olivat muuttuneet edellisen viikon aikana ja tuuli oli ennusteen mukainen, etelä-lounaasta 4-8 m/s – meille täysin päin naamaa. Nostimme isopurjeen ja ajoimme ensimmäisen illan ja yön koneella vasta-aallokkoon kryssien.

Perämerellä

Perämerellä. Alkumatka oli märkä ja kuoppainen. Meriveden lämpötila +4.

Perjantaiaamuna tuuli kääntyi hieman enemmän länteen ja pääsimme purjehtimaan koko päivän hienossa kelissä. Aurinko paistoi koko päivän, mutta ilma oli kylmä. Veden lämpötila oli lähtiessä ainoastaan +4, joten tuuli oli hyytävä. Varustus olikin koko matkan ajan kerrasto+nallepuku+sadeasu.

Perjantai-iltana saimme taas (Ruotsin-) maata näkyviin, kun tulimme Merenkurkkuun. Tuuli kääntyi taas vastaan ja ajoimme koneella ”salmen” läpi. Tässä kohtaa puhelimet kuuluivat taas hetkellisesti muutaman tunnin ajan. Puhuin isäni kanssa hetken puhelimessa ja hän kertoi, että selkämerelle oli luvattu lauantaiaamuksi etelätuulta 12 m/s. Niinpä otimme Nordvalenin majakan jälkeen suunnan niin ylös etelä-lounaaseen kuin mahdollista.

Nordvalen majakka

Merenkurkku. Nordvalenin majakan jälkeen vedimme rullan auki ja otimme suunnan etelään.

Purjehdimme yön yli kevyessä tuulessa. Lauantaiaamuna klo 9 jälkeen tuuli alkoi kovenemaan. Olimme Porin edustalla noin 30 mailin päässä rannasta. Muutaman tunnin jälkeen aallokko alkoi olemaan tasaisesti 2-3-metristä ja kyyti oli epämukavaa. Vedimme rullan sisään, reivasimme ison kakkosreiviin asti ja ajoimme koneella sivuvastaiseen aallokkoon. Kun merkitsevä aallonkorkeus on 2-3-metriä, korkeimmat yksittäiset aallot voivat olla viisikin metriä. Jälkikäteen tuulihavainnoista kävi ilmi, että Porissa oli tuona päivänä mitattu 13 m/s keskituulia.

Iltapäivällä aloimme ihmettelemään takanamme näkynyttä pilvimuodostelmaa, joka jatkui itä-länsi-suunnassa koko taivaankaaren yli. Matalalla ollut pilvirintama vyöryi nopeaa vauhtia ylitsemme ja niskassa pystyi tuntemaan lämpimän ilmavirtauksen, joka tappoi eteläisen tuulen kertaheitolla. Tuuli kääntyi 180 astetta ja tyyntyi lähes kokonaan. Jäljelle jäi sekava aallokko.

Selkämeri-maininki

Tuulen tyynnyttyä jäljelle jäi epämiellyttävä maininki, jota jatkui koko illan ja yön. Edessä näkyy jäänteitä pilvirintamasta, joka vei tuulen.

Vedimme kaikki rätit auki ja menimme koneen avittamana muutaman tunnin ajan. Illalla tuuli tyyntyi kokonaan ja pudotimme purjeet.

Auringonnousu selkämerellä.

Auringonnousu selkämerellä.

Uusikaupunki

Sunnuntaiaamun rauhassa metsän tuoksu oli huumaava, kun lähestyimme Uuttakaupunkia pohjoisen suunnasta. Ilman lämpötila läheni +20 astetta, joten arktinen varustus alkoi olemaan vähän liikaa. Kinnityimme Pakkahuoneen laituriin aamulla puoli seitsemän aikaan. Olimme saapuneet Uuteenkaupunkiin, lokissa 340 mailia. Aikaa lähdöstä oli kulunut muutamaa tuntia vaille kolme vuorokautta. Sataman saunassa kasvoja hieroessaan pystyi toteamaan auringon paistaneen koko matkan ajan – aurinkorasvat olivat tosin unohtuneet tyystin, joten nenä sai uuden nahan poikkeuksellisesti jo näin alkukesästä.

Uusikaupunki-2011

Pakkahuoneen laiturissa Uudessakaupungissa. Vene ja varusteet tuuletettiin lähes hellekelissä.

Aapo hyppäsi aamupäivällä bussiin ja suuntasi takaisin Helsinkiin. Meillä päivä kului henkilökohtaisen huollon ja varusteiden tuuletuksen merkeissä. Nukuimme makeat yöunet muutaman heikomman yön jälkeen. Matkalla oli periaate, että kannella oli jatkuvasti kahden hengen päivystys. Kukin sai vuorollaan kuuden tunnin lepovuoron, joskaan vuoroja ei juuri kellotettu.

Maanantaina jatkoimme Nicon kanssa moottoroiden Teijolle, jonne matkaa kertyi n. 90 mailia. Yritimme purjehtia muutaman kerran, mutta kevyt tuuli ei innostanut lillimään. Kotimatkalla avasin keittimen, joka oli lakannut toimimasta jossain vaiheessa matkaa. Savupiipusta löytyi kahvikupillinen perämerta, joka selitti huonon käymisen. Veneessä oli Wallaksen valopetroolikeitin keraamisella tasolla. Keittimen savupiippu oli johdettu sivukannelle. Piipun päässä oleva hattu ei ilmeisestikään pitänyt kovin hyvin vettä, ja kun ensimmäisenä iltana aallot pyyhkivät sivukannen yli, tulos oli tässä.

Reissu oli hieno kokemus ja ennen kaikkea, vene tuli tutuksi. Siihen oppi luottamaan ja tuli tunne, että sillä pärjää kovemmassakin kelissä. Oli myös ilo todeta veneen käyttäytyminen aallokossa; Arietta kulkee merenkäynnissä tukevasti ja runko ottaa aallot pehmeästi vastaan. Kyllä tällä nyt kelpaa reissata.

Kommentoi

Kommentoi