// Kunnostus | Kommentoi

Motivaatiolista

Edellisessä postauksessa olikin jo lyhyt työlista tulevista hommista. Siitä on hyvä jatkaa, listaa siis.

Kaikki muutokset ja korjaukset tähtäävät siihen, että veneestä tulee perheveneilyyn toimivampi, turvallisempi ja mukavampi. Varustelun lähtökohtana on KISS (Keep It Simple Stupid): mitä yksinkertaisempana systeemit pitää, sitä vähemmän ongelmia on odotettavissa. Näin siis teoriassa. Aika näyttää mikä on todellisuus.

Yksinkertainen ei kuitenkaan välttämättä tarkoita askeettista, joskin askeettisuus on suhteellista; toisille vene ilman painevettä ja televisiota on verrattavissa telttamajoitukseen. Me emme kaipaa veneelle suuria mukavuuksia. Viihdymme luonnonsatamissa, joten pyrimme veneessä minimoimaan sähkönkulutuksen ja olemaan riippumattomia maasähköstä.

Fyysiset tilat rajoittavat hupiakkujen määrän kahteen, joten sisävalaistus muutetaan kokonaan LEDeiksi ja sähkölaitteiden kanssa ylipäätänsä noudatetaan tervettä harkintaa. Sähköjärjestelmä (akut, kaapelointi, lataus, kytkinpaneeli, johdotukset) on tarkoitus uusia ja samalla systeemejä selkeytetään niin, että kaikki turhat viritykset puretaan ja uudet kytkennät dokumentoidaan ja merkataan selkeästi.

Todellinen sähköntarve selvinnee muutaman ensimmäisen vuoden aikana, mutta tarpeen mukaan lisäämme aurinkopaneeleja kannelle. Teoreettiinen kulutus pitää laskea vielä erikseen sähköremontin jälkeen, mutta akkujen varauksen ja sähkönkulutuksen seurantaa varten hommataan vielä erillinen akkumonitori.

Veneessä oli ostettaessa saksalainen Idea-mittaristo, joka tuntuu olevan täysin kujalla kaikesta. Periaatteessa hieno mittaristo koostuu viidestä eri näytöstä: kaiku, loki ja kolme tuulimittaria; tuulen voimakkuus ja kaksi suuntamittaria. Jo kotiinpurjehduksen yhteydessä huomattiin, että kaiku näyttää 98% ajasta 0,9 metriä eli se ottaa virhekaikua jostain. Todennäköisesti kölistä. Lokissa ei luonnollisestikaan toiminut matkamittaus ja nopeuttakin se näytti säännöllisen epäsäännöllisesti. Toimiessaan se näytti kyllä ihan oikeaa nopeutta.

Vanha mittaristo

Avasin mittarikotelon jossain vaiheessa huomatakseni, että potentiaalisia huonoja liitoksia on noin sata kappaletta. Kun myös tuulimittarit näyttävät aivan omiaan, en ala arpomaan johdotuksia ja liitoksia, vaan koko systeemi korvataan yhdellä loki-kaiku-mittarilla. Tuulimittaria en osaa kaivata, kun en sellaisella ole koskaan tottunut purjehtimaankaan.

Käytännön toimivuutta ja mukavuutta parantavia sisähommiakin löytyy.

Pentterin tasot ovat hassusti kolmessa eri tasossa, mikä tekee köökistä sokkeloisen, tasaista laskutilaa ei juurikaan ole. Pentteri menee kokonaisuudessaan uusiksi ja samalla säilytystiloja voi miettiä uudestaan.

Vanha Peltier-elementtiin perustuva Biltema-jääkääppi vie paljon virtaa, on tehoton ja turhan pieni. Pentterin uusimisen yhteydessä myös kylmäboksi vaihdetaan kompressoritoimiseen. Samalla keitin vaihdetaan kaasutoimiseen. Wallaksen keraaminen valopetrooli-keitin vaatii sähköä toimiakseen ja on tehoton.

Vanha 40-litrainen vesitankki on malliltaan kumipussi ja turhan pieni. Sen puhtaana pitäminen on myös vähän hankalaa, joten uusi suurempi tankki tehdään rosterista ja se sijoitetaan keulaan punkan alle. Painojakauman kannalta se ei välttämättä ole optimaalisin paikka, mutta pienessä veneessä nämä ovat aina kompromisseja tilan suhteen.

Patjat ovat tunkkaiset ja mahdollisesti homeessa. Vaahtomuovit ovat säilyttäneet ryhtinsä ja myös päälliset ovat hyvässä kunnossa ja kangas miellyttää. Pitää selvittää saisiko patjat pestyä.

Veneessä tuli mukana Wallas 1300 valopetrooli-lämmitin, joka ei tietenkään toiminut. Lämppäri sijaitsee laipion etupuolella vessan yhteydessä ja sen pakoputki on johdettu suoraan etukannelle. Suuremmat aallot pyyhkivät pakoputken yli, jonka seurauksena lämppäri sylkee merivettä. Toimiessaankin se on joka tapauksessa alitehoinen, joten lämmitin myös menee uusittavien listalle.

Listalta löytyy myös rakenteisiin ja turvallisuuteen vaikuttavia asioita:

Pohjassa oli ostettaessa Hempelin pehmeä myrkkymaali, joka perustuu liukenemiseen ja töhrii märkänä kaikki paikat. En tykkää. Pohja puhalletaan ja tilalle laitetaan kova eliönstomaali.

Kylkien gelcoat-pinta on huonossa kunnossa. Maali rapisee jostain kohtaa pois, joten runko maalataan jollain aikataululla.

Kylkien maalipinta

Kylkien maalipinta on huonossa kunnossa.

Vanha ankannokka notkuu ja siihen ei saa portaita. Se saa lähteä ja tilalle tulee keulaportaat. Nähtäksi jää jäämmekö kaipaamaan kiikkulautaa. Epäilen.

Ankannokka

Tässä sitä on jonkinlaista työlistaa muutamaksi vuodeksi. Ajatuksena ei ole tehdä kaikkea heti, vaan vähän kerrallaan, ”joka vuosi jotain”-periaatteella. Näin mikään homma ei tunnu ylitsepääsemättömältä ja motivaatio säilyy.

Kommentoi

Kommentoi