// Kunnostus | Kommentoi

Askel eteen, askel taakse

Sain eräänä lokakuun alun sunnuntaina venekerholaiseltamme puhelun, jollaista en toivottavasti saa enää koskaan. Kaveri kertoi, että veneet oli saatu nostettua halliin, mutta nostojen yhteydessä oli käynyt pieni haaveri. Nosturin kehikko oli ahtaassa hallissa raapaissut meidän veneen (vastamaalattuun!!!) kylkeen pienen naarmun. Okei – ei kuullosta erityisen vakavalta. Olin jo varautunut siihen, että vene on täysin säleinä tai vähintäänkin mennyt nurin. Siispä vaurioita tutkimaan.

-Ei se nyt niin pahalta näytä... -Joo, ei niin.

-Ei se nyt niin pahalta näytä… -Joo, ei niin.

Ensisilmäyksellä tilanne näytti ihan hyvältä: pieni naarmu, jonka saa puunattua kuntoon. Lähempää katsottuna ei näyttänyt ihan niin hyvältä.

-Alkaako nyt näyttämään pahalta? -No juu.

-Alkaako nyt näyttämään pahalta? -No juu.

Naarmu oli pituudeltaan kolmenkymmenen sentin luokkaa ja kehikko oli tuolta matkalta raapinut pintamaalin puhki ja osaksi repinyt epoksit auki kuituun asti. Sinne meni kovalla työllä hankitut mikrometrit (maalikerrosten kalvopaksuudet), ajattelin. Takaiskujen seurauksena, otsaan oli kasvanut melkoinen meisseli ja motivaatio alkoi olemaan kortilla. Maalipinta oli paikoitellen ruvella ja nyt kylkeä koristi lisäksi vielä komea naarmu. Kiristää pantaa.

Onneksi talvi teki tuloaan, joten projektiin tuli pakollinen tauko. Päätin palata asiaan keväällä uudella tarmolla.

Suunnitelmat kirkastuivatkin talven aikana ja hylkäsin ajatuksen uusintamaalauksesta. Sekin voisi yhtä hyvin mennä pieleen. Lisäksi maalausta varten pitäisi odotella lämpimiä kelejä. Ei käy. Rungossa oli joka tapauksessa paksu kerros pintamaalia, joten päätin hioa kyljistä appelsiinipinnan pois ja myllätä rungon lopuksi hiomatahnalla.

Aloitin kyljen paikkauksen huhtikuussa, kun kelit alkoivat lämmetä. Raavin naarmun puhtaaksi ja tasoitin reunat puukolla.

Rapsutin kaiken irtilähtevän maalin pois ja  tasoitin reunat puukolla.

Rapsutin kaiken irtilähtevän maalin pois ja tasoitin reunat puukolla.

Pyrin rajaamaan naarmun mahdollisimman hyvin, jotten joutuisi hiomaan aluetta yhtään enempää kuin on pakko.

Rajasin naarmun mahdollisimman tarkasti.

Vauriokohta rajattu ja suojattu.

Käytin kittaukseen polyesterikittiä, joka on pehmeämpää ja huomattavasti helpommin hiottavaa, kuin epoksikitti. Kitti jämähtää suhteellisen nopeasti – työskentelyaika on kymmenen minuutin luokkaa, joskin alle kymmenen asteen ulkolämpötila hidasti reaktiota.

Ammattilaisen välineet. Heh.

Ammattilaisen välineet. Heh.

Ennen paikkausta, pyyhin pohjan puhtaaksi asetonilla. Empiiristen havaintojen perusteella, kitin levittäminen onnistuu parhaiten suhteellisen jäykällä kumilastalla.

Pakkelit pintaan.

Pakkelit pintaan.

Revin teipit ja suojaukset pois heti kun kittaus oli tehty, jonka jälkeen paikkaus sai kuivua yön yli.

Revin teipit ja suojaukset pois heti kittauksen jälkeen.

Lopullinen paikkaus. Maalattavan alueen sai hyvin rajattua kylkiuran reunaan.

Hiontaa varten suojasin kyljen taas mahdollisimman hyvin, jolloin sain hiottua kyljestä pelkän paikatun kohdan. P240-verkkolaikka puri kittiin tehokkaasti. Hionnan jälkeen pyyhin pölyt pois taas asetonilla ja rajasin maalattavan alueen kylkiuran reunaan. Maalasin alueen spray-maalilla, jota löytyi valmiiksi oikealla sävyllä (RAL 9003).

Lopputuloksesta tuli ihan siisti (kuva puuttuu, pitää lisätä) ja myllytyksen jälkeen paikkausta ei näe muut kuin minä – aina.

Seuraavassa jutussa lisää myllytyksestä.

Kommentoi

Kommentoi