// Kunnostus | 2 kommenttia

Kevät yllätti veneilijän

Blogin perusteella voisi luulla, että Solveig II on talvehtinut jäissä. Itse asiassa vene nostettiin syksyllä poikkeuksellisen aikaisin, syyskuun viimeisellä viikolla. Ajatuksena oli aloittaa sitloodan tiikkien uusiminen jo hyvissä ajoin syksyllä.

Kävi niin kuin yleensä eli syksy meni sellaisella rytinällä, ettei veneellä tullut noston jälkeen käytyä kuin ajamassa glykolit koneeseen ja hakemassa tavaroita talveksi kotiin.

Kun noston yhteydessä siirsin veneen laituriin, kone ei taaskaan meinannut käynnistyä. Kun polttoaineen siirtopumppua pumppasi käsin, jostain kuului edelleen pihinää. Luulin paikallistaneeni (ja korjanneeni) ongelman jo kesällä, kun Utössä vaihdoin moottorin polttoainesuodattimen.

Nyt veneessä oli kerrankin riittävän hiljaista, että pystyin rauhassa selvittämään mistä kone sai ilmaa. Lopulta jäljitin vuodon ruiskupumppuun, josta sitä aikani pumpattua alkoi tihkumaan reilumminkin. Moottorin käydessä se ei juurikaan vuotanut ja kone jaksoi käydä, joskin kierrokset vähän heittelehtivät ajoittain.

Perkins Perama M20, vm. -89.

Perkins Perama M20, vm. -89.

Keväthuolto alkoi siis moottorin irrotuksella. Selvittelin kyllä pelkän pumpun irrottamistakin, mutta tila osoittautui sen verran ahtaaksi, ettei se käytännössä olisi onnistunut. Moottori savutti käydessään sen verran reilusti, ettei suuttimien tarkistuskaan olisi pahasta.

Homma alkoi helmikuun viimeisenä viikonloppuna siitä, että tein sitloodan laatikkoon 35 cm x 60 cm kokoisen reiän, jotta pääsin irrottamaan akselin. Koneen taakse ei ole aikaisemmin ollut pääsyä, joten mottorin asentaminen on varmasti ollut hankalaa vuonna -90, jolloin kone on vaihdettu.

Sitloodan laatikkoon tehtiin (pienen) miehen mentävä huoltoluukku.

Sitloodan laatikkoon tehtiin (pienen) miehen mentävä huoltoluukku.

Nykyinen kone on malliltaan Perkins Perama M20. Perkins myi pienet meridieselinsä Volvolle joskus 90-luvulla, joten käytännössä kone on sama kuin Volvon MD2020. Alkujaan kyse on japanilaisesta teollisuusmoottorista (103-06), joka on marinoitu.

Sähköjen, polttoaineletkujen, kaapeleiden ja kiinnityspulttien irrotuksen jälkeen koneen sai parin pattingin pätkän avulla kammettua salongin puolelle. Veneestä pois, moottori nostettiin kolmessa osassa. Ensin talja kulkuluukun kohdalle, jonka jälkeen kone oli sitloodassa. Seuraavaksi laitettiin talja hallin kattoparruun kiinni ja vinssattiin kone yli laidan. Taljasta loppui tietysti välitys vajaa pari metriä ennen maata, joten sitä piti siirtää vielä kertaalleen alaspäin, kunnes Perkins oli onnellisesti maassa.

Perkins sille tehdyssä kehdossaan, matkalla korjaamolle.

Perkins sille tehdyssä kehdossaan, matkalla korjaamolle.

Nostettiin moottori käsipelillä (110 kg) auton takaluukkuun, jonka jälkeen vein sen maanantaiaamuna paikalliseen dieselkorjaamoon. Moottorista mitattiin puristukset, säädettiin venttiilit, vaihdettiin suuttimien kärjet (kaikki kolme aivan loppu…) ja uusittiin ruiskupumpun tiivisteet. Perjantaina päivän päätteeksi hain koneen pois korjaamolta ja nyt se odottaa nostoa takaisin veneeseen.

Jotenkin sitä mieltää koneen vielä ihan tuoreeksi – onhan se kuitenkin melkein 90-luvulta. Ja olihan venettä etsittäessäkin kriteerinä suhteellisen uudet purjeet ja/tai moottori. Sitten kun alkaa oikein laskemaan, niin ihan ei sormet eikä varpaatkaan riitä… ja äkkiä huomaa, että Perkinsillä onkin ikää jo 25 vuotta. Onneksi sitä ei itse vanhene yhtä nopeasti.

Kommentoi

Kommentoi

  1. Olipa mukava löytö tämä purjehdusblogisi ja paljon upeita kuviakin osui silmiin. 🙂 Täytyy ihan ajan kanssa tutustua, erityisesti bongaamiinne lapsiperhekohteisiin, koska Aavan miehistön pienin on niiden suurkuluttaja. 😀

    • Kiva kuulla – tervetuloa lukijaksi! Pitääpäs perehtyä teidänkin mukavanoloiseen blogiin.