Aikainen kevät

Tänä keväänä pääsimme veteen poikkeuksellisen aikaisin – lasku tapahtui 24.4. Ensisijaisesti syynä oli jäätön talvi, mutta myös siinä(kin) mielessä poikkeuksellinen kevät, ettei tänä vuonna tiedossa ollut mitään suuria kunnostusprojekteja. Voisiko siis varovaisesti todeta, että vene on nyt valmis? Aaaa-ha-haa (huutonaurua tähän). Huoltoa No jotain sentään tänäkin vuonna. Uusin keulan kulkuvalon, joka lakkasi viime kesänä toimimasta. […]

Kesä 2019 pähkinänkuoressa

Kevään huoltohommat viivästyttivät kauden alkua siten, että purjehtimaan päästiin todenteolla vasta kesäkuun alussa. Kesäkuun kaikki viikonloput oltiinkin sitten merellä. 14.-16.6. viikonloppuna käytiin Hangossa, jossa olen viimeksi käynyt veneellä 80-luvun lopulla. Muistan vaan punaiset rättikattoiset polkuautot. Syy tämänkertaiseen visiittiin oli Bo Kaspersin keikka Hangon Casinolla, joka tosin oli lopulta iso pettymys. Keikalle oli myyty lippuja puolet […]

Paluu Saaristomerelle

Kesälomareissun ollessa puolessa välissä (16.7.) , olimme päätyneet Maarianhaminan itäsatamaan. Lämpömittari kipusi useana päivänä 30 asteen hujakoille, mikä teki elämän veneessä paikoitellen tukalaksi. Maarianhaminassa tilanne paheni entisestään, kun ei satamassa meinannut saada millään läpivetoa veneeseen. Hoidimme kahdessa päivässä perusteellisen bunkrauksen ja pesimme likapyykit puhtaiksi, jonka jälkeen olimme valmiita suuntaamaan takaisin Saaristomerelle. Keskiviikkona 18.7. lähdimme liikkeelle […]

Djupviken ja Signilskär-Enskär

Blogi on viettänyt talven horroksessa, mutta näin kevään kynnyksellä on mukava palata vielä hetkeksi viime kesän tunnelmiin. Edellisessä postauksessa jäätiin Länsmansgrundetiin, josta matka jatkui (11.7.2018) länteen kohti Djupvikeniä. Tuuli oli kevyt ja se tuli idästä. Emme suunnanneet suoraan länteen, vaan kuljimme vaihtoehtoista maisemareittiä pitkin. Ahvenanmaan pohjoispuolella on useampiakin ”vuonoja”, joiden rantoja reunustaa jyrkkänä kohoavat kalliot. […]

Kesä ja loma

Kesä on mennyt yhdessä hujauksessa ja tätä kirjoittaessani meidän aikuisten lomat on jo lomittu. Lapset sentään saavat lomailla vielä tämän viikon, mutta ensi viikolla alkaa meilläkin uusi vaihe elämässä, kun esikoinen aloittaa koulun. Sama kaiffari, joka vielä muutama vuosi sitten kulkeutui veneeseen sujuvasti matkatavaroiden joukossa (oheinen kuva on yksi ensimmäisistä blogiin ladatuista). Juhannus ja alkukesän […]