2.7. Uusikaupunki – Katanpää
3.7. Katanpää – Parattula
4.7. Parattula – Stenskär (Birskär)
5.7. Stenskär – Stora Krokö
7.7. Stora Krokö – Hanko
8.7. Hanko – Elisaari

Kolmas viikko merellä käynnistyi torstaina 2.7. Päivän leginä oli lyhyt 14 mailin siirtymä Uudestakaupungista Katanpäähän. Tuuli oli vielä reippaan puoleinen, joten laitetiin isoon reivi valmiiksi jo heti lähdössä. La Vida on omimmillaan tiukalla luovilla, joskin nousukulma kärsii heti, jos etupurjetta joutuu rullaamaan sisään. Siitä syystä reivaammekin melkein ensin mieluummin isopurjetta kuin genoaa. Loppumatkasta vedettiin kyllä etupurjettakin sisään muutama kierros, kun tuuli alkoi huitelemaan toisella kympillä.

Katanpäähän oli tullut uusi huoltorakennus sitten viime käynnin. Mummi ja Pappa olivat Sabrallaan matkalla Uuteenkaupunkiin, joten reittimme kohtasivat täällä. Lisäksi lapsille oli seuraa Mistigrin miehistöstä. Heidän kanssaan kuljettiin yhtä matkaa myös seuraavana päivänä, kun matka jatkui Parattulaan.

Ströömissä puhalsi navakka sivuvastainen, mutta pääsimme silti koko matkan yhdellä luovilla, välillä tiukasti piinaten. Laura Peterzenillä nähtiin Viia, joka oli pidellyt tuulia siellä jo päivän verran. Peterzenin saunan löylyjä voi (edelleen) syystä kehua yhdeksi Saaristomeren parhaista.

Seuraavana aamuna odotettiin saderintaman ylitystä, ja kun taivas ennusteen mukaisesti selkeni, köydet irrotettiin klo 14:53. Otettiin reivi isoon, rullattiin etupurjetta sisään ja suunnaksi otettiin Stenskär. 37 mailin legille osui kovaa sivuvastaista tuulta ja niin rankkaa sadetta, etten muista milloin viimeksi olisin ollut niin märkä – ulkoa vaan onneksi. Onneksi saatiin purjeet ajoissa alas ennen pahimpia rintamia, jotka kulkivat tummien pilvien mukana, välillä vieden saarten rannat pois näkyvistä.

Sunnuntaina 5.7. purjehdittiin vajaa 30 mailia venekerhon Stora Krokööseen, joka valittiin ihan siitä syystä, että seuraavaksi päiväksi ja yöksi oli luvattu myrskytuulia. Krokö olisi hyvä paikka pidellä tuulia ja samalla lasten mukava touhuta tutuissa ympyröissä – majat kun eivät koskaan tule valmiiksi.

Yöllä tulikin vettä oikein rutosti ja tuuli vonkui vanteissa. Syötiin aamupäivällä myöhäistä brunssia sitloodassa tuulen edelleen tuivertaessa, kun AIS alkoi piipata. Krokön pohjoispuolen väylällä vene oli katkaissut mastonsa ja joutunut merihätään. Kuunneltiin VHF:stä kipparin rauhallista, mutta määrätietoista selvitystä meripelastuskeskukselle. Saimme aitiopaikoilta seurata ammattilaisten työskentelyä. Ensimmäisenä paikalla oli Hiittisten merivartioaseman partiovene, mutta nopeasti paikalla oli myös Meripelastusseuran PR Jenny Wihuri, joka sattui olemaan Kasnäsissä. Rajavartiolaitoksen Super Puma ja pari muuta pienempää alusta antoivat myös tukea paikalla, ja nopeasti ne saivatkin veneen irrotettua karilta, jonka jälkeen vene hinattiin turvasatamaan. Hurjia kokemuksia, jossa kaikki kovin nopeasti. Ennen kuin huomaakaan, niin meressä roikkuvat köydet kietoutuvat potkurin ympärille, jonka jälkeen vene menettää ohjailukykynsä ja äkkiä vene onkin kivillä. Onneksi tällä kertaa apu oli lähellä ja haverilla sitä myöden onnellinen loppu.

Me puolestamme jatkoimme välipäivän jälkeen matkaamme itään, edelleen reippaassa länsituulessa. Hankoon rantautuessamme tuuli puhalteli edelleen 15 m/s tuntumassa, mikä teki rantautumisesta vähän normaalia jännittävämpää, joskin selvittiin kunnialla kiitos hyvän valmistautumisen. Käytiin ulkona syömässä, puistossa leikkimässä ja sitten vielä kaupassa täydentämässä jääkaappi.

Aamulla oltiinkin taas valmiita jatkamaan matkaa, tällä kertaa kohti Elisaarta, jonne sain purjehtia enemmän tai vähemmän yksin sadekuurojen vihmoessa koko päivän. Loppua kohden taivas kirkastui ja ilta Elisaaressa olikin oikein kaunis. tutka.meteo.fi-sivusto osoittautui viime kesänä todella näppäräksi. Sitä kautta oli helppo seurata lähestyviä saderintamia.

Elisaari oli ensimmäinen kohde tällä vähän ”walk down the memory lane”-henkisellä reitillämme. Lapsena Helsingissä asuessamme Elisaari tuli nimittäin kovin tutuksi, ja siinä mielessä oli mukava palata tänne. Moni asia oli muuttunut 26 vuodessa, mutta maisemat sentään olivat säilyneet liki ennallaan. Rannan nurmikentällä on pelattu monet pallopelit, ja oli myös mukava kertoa omille lapsille, että tuossa saunan rannassa Isi on oppinut uimaan. Keväällä ja syksyllä Elisaari on usein varmasti kovin täynnä, mutta meidän käynnin aikana ei ruuhkaa ollut. Käveltiin luontopolku, josta juniori onnistui saamaan punkin. Taisi olla kesän toinen – samalla onneksi myös viimeinen.

Elisaaresta matka jatkui Porkkalaan, mutta siitä lisää seuraavaksi.