Pentteriremontti

Veneen sisäremontti alkoi syksyllä 2011, kun paatti oli saatu ylös ja säältä suojaan. Solveig II talvehti kylmässä hallissa, joka vähän rajoitti tekemistä, mutta puhaltimilla sisälämpötilan sai ihan kelvolliseksi. Remontti alkoi purkuhommilla. Lähtökohtana oli pentteri, jossa oli huonosti tasaista laskutilaa kolmessa eri tasossa. Keitin ja jääkaappi olivat myös uusittavien listalla. Purkamisen jälkeen jäljellä oli enää moottorinkopan […]

Motivaatiolista

Edellisessä postauksessa olikin jo lyhyt työlista tulevista hommista. Siitä on hyvä jatkaa, listaa siis. Kaikki muutokset ja korjaukset tähtäävät siihen, että veneestä tulee perheveneilyyn toimivampi, turvallisempi ja mukavampi. Varustelun lähtökohtana on KISS (Keep It Simple Stupid): mitä yksinkertaisempana systeemit pitää, sitä vähemmän ongelmia on odotettavissa. Näin siis teoriassa. Aika näyttää mikä on todellisuus. Yksinkertainen ei kuitenkaan […]

Ensimmäisen kesän kokemukset

Vuoden 2011 veneilykesä alkoi poikkeuksellisen myöhään, kun vene saatiin kotisatamaan vasta kesäkuun puolella. Kesään kuului viikonloppupurjehduksien lisäksi reilun viikon kesälomapurjehdus, jonka aikana pyörimme Saaristomerellä. Totuttelimme veneeseen ja toisaalta myös pieneen (4kk) lapseen siinä sivussa. Vauvan kanssa arki ja rutiinit veneessä eivät juurikaan poikenneet maissa olosta. Päivärytmi on mikä on ja sen mukaan eletään ja rytmitetään päivän muu ohjelma. Olemme […]