Götan kanava, osa 1 – kanavaa kohti
Matkapurjehdus ruokkii matkapurjehdusta. Näin kai voi todeta, sillä vuoden 2022 Höga kustenin purjehduksen jälkeen päässä alkoi kytemään ajatus…
Matkapurjehdus ruokkii matkapurjehdusta. Näin kai voi todeta, sillä vuoden 2022 Höga kustenin purjehduksen jälkeen päässä alkoi kytemään ajatus…
Vindalsön lahdella herättiin auringonpaisteeseen ja navakkaan lounaistuuleen. Päätös oli ollut oikea, sillä nyt Ahvenanmerellä olisi tuullut toistakymppiä päin…
Neljäntenä kanavapäivänä herättiin Malforsista. Päivä piti sisällään ainoastaan 7 sulkua, joiden myötä noustiin 88,5 metriin. Tavoitteena oli päästä…
Ensimmäisenä aamuna Vänernillä herättiin sateen ropinaan. Rauhallisen ankkuriyön jälkeen otettiin hidas aamu – lapset heräsivät vasta kymmenen jälkeen.…
Maanantai-iltapäivällä 8.7. tuuli vihdoin keveni ja kääntyi länteen. Tätä oltiin odoteltu Varbergissä viisi päivää, joten klo 17:45 köydet…
Ajelin lentokentältä metrolla takaisin veneelle ja loppupäivä kului venettä siivotessa, pyykkiä pestessä ja alusta bunkratessa. Teemun kone laskeutui…