Yksinpurjehduksen ilot

Yksinpurjehdus on mukavaa vastapainoa perheen yhteisille loma- ja viikonloppureissuille. Hiljaisuus ja oma rauha on lapsiperheessä harvinaista herkkua, joten viikonloppu yksin veneellä voidaan laskea luksukseksi. Viime kesänä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna tähän tarjoitui mahdollisuus, kun tiedossa oli poikien viikonloppu Nauvossa. Muu seurue suuntasi pelipaikalle autolla, minä veneellä. Pääsin lähtemään Taalintehtaalta yhden jälkeen perjantai-iltapäivällä. Tiedossa oli vastatuulta 8-12 m/s […]

Lomakatsaus

Neljän viikon kesäloma on nyt takana päin ja myös loman jälkeinen työviikko on kärvistelty. Kolme ja puoli viikkoinen kului merellä nopeasti, vaihtelevassa mutta pääosin poutaisessa ja aurinkoisessakin kelissä. Jotain säästä kertonee se, että koko reissun aikana kului kaksi paria sukkia. Ajatuksena oli lähteä jo juhannukseksi merelle, mutta pakkaamisessa ja kotihommissa vierähtikin yllättäen pari päivää. Kun viimeinen työviikko muutenkin […]

Gyltö in my mind

Olimme viikonloppuna Vaimon kanssa kahdestaan liikkeellä. Teimme melko tarkasti vuosi sitten vastaavan viikonloppureissun Gyltöseen. Silloin menomatka mentiin varsin reippaassa kelissä, kun taas sunnuntain kotimatka jouduttiin puoliksi moottoroimaan plägässä. Tällä kertaa asetelmat olivat päinvastaiset. Perjantai-ilta tarjosi mahdollisuuden aurinkoiselle iltapurjehdukselle. Tuuli tosin oli kovin kevyt. Nostimme purjeet Högsåran pohjoispuolella ja livuimme Helsingholmenin ohi täydellisessä ilta-auringossa puoli kymmenen jälkeen. Aurinko lämmitti kivasti, […]

Venetsialaiset

Elokuun viimeistä viikonloppua vietettiin venekerhon saaressa Venetsialaisten merkeissä. Lähdimme liikkeelle vasta lauantaiaamuna, joskaan matkaa ei ollut kuin kahdeksan mailia. Perillä saaressa meitä odotti 11 venettä ja grillissä tekeillä ollut pulled pork. Ilmat olivat viilenneet kesäloman hellelukemista ja vedenkin lämpötila oli enää 17 astetta. Lyhythihaisella märkäpuvulla tarkeni kuitenkin hyvin, kun kävin sukeltamalla tutkimassa kölin vauriot muutaman viikon takaisen […]

Björkö ja superkuu

Sunnuntaina 10. elokuuta jätimme Utön taakse ja lähdimme kepeässä avotuulessa jatkamaan matkaa kotia kohti. Suuntasimme Björköseen, jonne matkaa kertyi vajaa 15 mailia. Matkalla ihmetystä herätti tummat savupilvet Jurmon yllä. Myöhemmin selvisi, että Jurmossa oli maaston kulotus käynnissä. Hellekelit jatkuivat edelleen, joten perillä pääsimmekin koko porukka pulikoimaan järven lämpimään ja puhtaaseen veteen. Björkön lahdella oli vielä havaittavissa pientä levähippua, mutta […]