Purjehduskauden 2025 yhteenveto

Blogin päivitystahti hiipuu huolestuttavasti, ja nykyään yhdellä artikkelilla saa näemmä niputtua koko vuoden tapahtumat. Kaiken kukkuraksi päivitykset tulevat vieläpä melkein vuoden perässä, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Osaltaan hommaa on viivästyttänyt datan puute, kun hävitin vahingossa sähköisestä lokista kolmen vuoden konetunnit. Nyt sain vihdoin syötettyä ne takaisin, ja samalla tein myös systeemistä vedenpitävämmän, ettei […]

Götan kanava, osa 1 – kanavaa kohti

Matkapurjehdus ruokkii matkapurjehdusta. Näin kai voi todeta, sillä vuoden 2022 Höga kustenin purjehduksen jälkeen päässä alkoi kytemään ajatus pidemmästä purjehduksesta Ruotsin läpi Götan kanavaa pitkin. Sellainen ”jos sitten joskus kun on aikaa”-tyyppinen haave. Kesällä 2023 purjehdimme Tukholman saaristossa. Käytiin Landsortissa, josta käännyttiin takaisinpäin, mutta silloin alkoi paremmin hahmottumaan Ruotsin rannikon välimatkat. ”Mistäs se Götan kanava […]

Kesä on täällä!

Kulunut talvi oli veneprojektien suhteen melko vähätöinen – ja osa hommista hoitui ihan sillä, että laittoi vaan kättä taskuun. Tähän kategoriaan putoaa etupurjeen huolto North Sailsillä ja sprayhoodin pesu ja huolto. Kuomusta tulikin lähes uudenveroinen pesun, kyllästyksen, paikkauksen ja vetoketjujen vaihdon jälkeen. Genoasta puolestaan uusittiin takareunan teipit ja sen lisäksi saalinkien kohdalle ommeltiin vahvikkeet. Muuten […]

Aikainen kevät

Tänä keväänä pääsimme veteen poikkeuksellisen aikaisin – lasku tapahtui 24.4. Ensisijaisesti syynä oli jäätön talvi, mutta myös siinä(kin) mielessä poikkeuksellinen kevät, ettei tänä vuonna tiedossa ollut mitään suuria kunnostusprojekteja. Voisiko siis varovaisesti todeta, että vene on nyt valmis? Aaaa-ha-haa (huutonaurua tähän). Huoltoa No jotain sentään tänäkin vuonna. Uusin keulan kulkuvalon, joka lakkasi viime kesänä toimimasta. […]

Pohjaremontti

Hyvää Uutta Vuotta 2020! Reaalielämässä ollaan siirrytty uudelle vuosikymmenelle, mutta blogissa eletään vielä vuotta 2018. Lienee siis aika päivittää blogikin ajan tasalle. 2018 syksy päättyi meidän osalta aikaisin veneen noustessa ylös jo syyskuussa. Jo edellisenä keväänä pohjaa maalatessa panin merkille, että pohjassa oli melkoinen kerros vanhaa elionestomaalia. Myrkkymaali on siitä viheliäistä tavaraa, että vaikka se […]