Kausi avattu

La Vida laskettiin veteen lauantaina 5.5. kesäisessä kelissä. Venettä rikatessa oli hetkellisesti jopa kuuma. Kevätkunnostusten kanssa tuli taas vähän hoppu sähköremontin viimeisten hommien venyessä. Asensin pentterin ledilistan vielä laskun jälkeen vedessä, mutta muuten hommat saatiin maaliin. Koskaan ennen emme ole näin aikaisin ehtineet veteen. Nosturi tuli rantaan kymmenen jälkeen ja lasku sujui rivakasti. Masto oli pystyssä jo […]

Alkukesän veneilyt ja esimakua tulevasta

Blogi on viettänyt hiljaiseloa alkukesäna ajan, mutta se ei suinkaan tarkoita etteikö Solveig II  olisi ollut vesillä. Lasku tapahtui lauantaina 22.5. aurinkoisessa kelissä. Laskutoimitus sujui rutiinilla, mutta rikauksessa tuli pieniä takaiskuja, kun paapuurin ylävantin vanttiruuvin jenga korkkasi. Mitään vaaratilannetta tästä ei päässyt syntymään, mutta harmia toki; vanttiruuvi olisi ollut huomattavasti helpompi vaihtaa esimerkiksi tuntia aikaisemmin, kun masto vielä oli […]

Venetsialaiset

Elokuun viimeistä viikonloppua vietettiin venekerhon saaressa Venetsialaisten merkeissä. Lähdimme liikkeelle vasta lauantaiaamuna, joskaan matkaa ei ollut kuin kahdeksan mailia. Perillä saaressa meitä odotti 11 venettä ja grillissä tekeillä ollut pulled pork. Ilmat olivat viilenneet kesäloman hellelukemista ja vedenkin lämpötila oli enää 17 astetta. Lyhythihaisella märkäpuvulla tarkeni kuitenkin hyvin, kun kävin sukeltamalla tutkimassa kölin vauriot muutaman viikon takaisen […]

Lomalomaloma…

…on ohi. Kesäloman jälkimmäinen kolmen viikon osa alkoi maanantaina 28.7. Merelle lähdettiin edeltävänä sunnuntaina ja takaisin tultiin tiistaina 12.8. Ja missä kelissä reilu pariviikkoinen saatiinkin viettää! Lokikirjassa lukee muutamaa päivää lukuun ottamatta ”HELLETTÄ”. Matkaan lähdettiin ilman mitään sitovia suunnitelmia. Muutamia mökkikutsuja olimme saaneet, ja olipa mielessä myös muutamia paikkoja joissa olisi kiva käydä, mutta lopulta reitti ja käyntikohteet määräytyivät […]

Juhannus, osa 2

Juhannuksen jälkeisenä maanantaina matka jatkui Näsbystä pikkuhiljaa kotia kohti. Ajeltiin tyynessä kelissä Lempersön länsipuolelle, jossa tuuli alkoi heräilemään. Nostettiin rätit ylös ja liplateltiin hiljalleen eteenpäin. Ennustetut pohjoistuulet loistivat poissaolollaan, sen sijaan saatiinkin kevyttä (4-6 m/s) itätuulta. Päästiin yhdellä halssilla Brunskäriin asti, josta oikaistiin kaakkoon väylien ulkopuolelle. Otettiin Brunskärin itäpuolen selällä muutama luovi, joilla päästiin suoraan Killingskärin pohjoispuolen salmesta sisään. Laskettiin […]