S/Y La Vida

La Vida on malliltaan Jonmeri 33 vuodelta 1980. Veneitä on valmistettu vuosien 1977-98 aikana noin 50 kappaletta, meidän vene on runkonumeroltaan 27. Pikaisen haun perusteella Trafin rekisteristä (4.3.2018) löytyy 27 Suomeen rekisteröityä Jon 33:a.

Jorma Nyman suunnitteli Jon 33:n 70-luvun lopulla ja veistämö sijaitsi Mäntsälässä. Jonmeristä tehtiin myös muutamaa suurempaa mallia, joita tehtiin loppuaikoina Teijolla. Nykyään veneiden (33, 40 ja 48) muotit ovat Maestron omistuksessa.

Sitloodaan mahtuu mukavasti neljä ihmistä kipparin lisäksi.

90-luvun lopulla Jon 33:sta tehtiin MKII-versio, johon Kamu Stråhlman suunnitteli uuden kölin ja peräsimen. Uudempaa mallia ei tiettävästi kuitenkaan tehty kovin montaa kappaletta (suomalaisesta rekisteristä löytyy ainoastaan yksi kappale).

Kiinnostava yksityiskohta veneen historiassa on, että Nyman oli työskennellyt aikaisemmin Nautorin markkinointiosastolla. Jon 33:n sanotaan muistuttavan Swan 38:aa siinä määrin, että Nautor ja Jonmeri ovat ratkoneet erimielisyyksiään myös raastuvassa, mutta tuloksetta.

(Vene-lehti, 7/2013)

Venemalli on osoittautunut merikelpoiseksi ja Joneilla onkin tehty vuosien varrella useita pitkän matkan purjehduksia. Ainakin yhdellä 33:lla on kierretty maapallo (S/Y Vanda, 1984-1986).

Historiaa

La Vida myytiin (kuulopuheiden perusteella) aikanaan Englantiin, josta vene myöhemmin päätyi Ruotsiin. Veneen alkuperäinen nimi oli ilmeisesti Jonique. Täyttä varmuutta tästä ei kuitenkaan ole. Suomeen vene tuotiin vuonna 1995 tai -96, jonka jälkeen sitä alettiin varustelemaan Atlantin kiertoa varten. Samalla perään rakennettiin targakaari aurinkopaneeleita varten.

Vuonna -97 La Vida III ylitti Atlantin osallistuen samalla ARCiin. Matkan virallinen kesto oli 18 vrk, 20 tuntia ja 11 minuuttia keskinopeuden ollessa 6,4 solmua. Aika oikeutti kokonaiskilpailun voittoon. Purjehduksesta löytyy laajempi juttu Vene-lehden numerosta 2/1999.

Kuvaruutukaappaus Vene-lehden artikkelista. Jutun voi lukea kokonaisuudessaan Vene-lehden juttuarkistosta.

Atlantin kierroksen jälkeen vene vaihtoi omistajaa vielä kahteen kertaan, viimeisen kerran ennen meitä vuonna 2009. Sen jälkeen alkuperäinen moottori on vaihdettu Solén Mini-33:een ja ainakin purjeet, patjat, navigointielektroniikka ja kuomu on uusittu.

Solé Mini-33 vuodelta 2009.

Meidän omistukseen La Vida (ex-Koralli) siirtyi elokuussa 2017 ja näillä pohjatiedoilla me olemme oletettavasti veneen 6. omistajia.

Mietimme nimiasiaa pitkään, ja ajatuksissa oli palauttaa veneen alkuperäinen nimi. Mutta koska siitä ei ollut täyttä varmuutta, La Vida (espanjaksi ”elämä”) tuntui oikealta. Toki veneen historiaa kunnioittaen, mutta toisaalta myös siksi, että ajatus koko veneen vaihdosta lähti siitä, että elämä on tässä ja nyt – miksi turhaan odottaa eläkepäiviin sitä suuremman veneen hankintaa, vaan nautitaan tilasta nyt kun sitä tarvitaan.

Tekniset tiedot

Jon 33 on pituisekseen raskas vene. Painoa on yli 6000 kiloa, minkä huomaa kevyessä kelissä. Toisaalta kryssillä vene kulkee kuin juna.

Pituus: 10,07 m (33ft)
Vesilinja: 8,1 m
Leveys: 3,34 m
Syväys: 1,85 m
Uppouma: 6500 kg
Kölipaino: 2450 kg (lyijyä)
Purjepinta: 49.52 m²
Maston korkeus: 15,5 m
LYS: 1,13
Sisäkorkeus: 1,85 m
Vesitankki: 120 l
Polttoainetankki: 120 l
Septitankki: 60 l

Rungon kerrosrakenne ulottuu hieman vesilinjan alle, jonka lisäksi veneessä on molemmilla puolilla kaksi tukevaa pitkittäisjäykistettä, toinen kölikiinnityksen alueella ja toinen sohvien selkänojien kohdalla. Niiden sisällä kulkee lämppärin lämmityskanavat.

Jonissa ei ole erillistä vettä keräävää pilssiä, mahdollinen vesi kerääntyy kölitukkien väliin. Masto tulee kannen ja ruokapöydän läpi ja se seisoo tukkien päällä olevalla teräspalkilla. Rusteja varten rungossa on suuret polviot. Telakointia varten pilssistä löytyy nostokorva yhden pisteen nostoa varten, joskaan emme ole sitä koskaan käyttäneet (luukkutalli ja sen päällä oleva pelastuslautta tulee ensin purkaa).

Veneen sisätilat ovat avarat. Sisustus on tiikkiä ja puuosat ovat ikäisekseen hyvässä kunnossa. Salongin pöydän ympärille mahtuu mukavasti 6 ihmistä syömään, mutta valoa kaipaisi ehkä vähän lisää. Vesi- ja polttoainetankit sijaitsevat sohvien alla.

Sivuikkunat sijaitsevat melko takana antaen siten pentteriin hyvin valoa. Pentteri on tilava ja syrjässä sitloodan kulkureitiltä. Se on varustettu kylmäboksillä sekä uuniliedellä. Kaasupullo sijaitsee keulaboksissa.

Sitloodan alta löytyy kaksi puolentoista hengen pistobunkkaa/takakajuuttaa. Lisälevyillä varustettuna kaksi vastarakastunutta nukkuu niissä mukavasti. Navigaatiopöytä on tilava ja jää kääntyvine penkkeineen myös hyvin syrjään kulkureiteiltä.

Meidän kokemukset veneestä rajoittuvat toistaiseksi vielä muutamiin viikonloppupurjehduksiin, joten tuleva kesä tulee näyttämään kuinka hyvin se palvelee meidän kesäasuntona. Syksyn kokemukset olivat toki jo niin positiiviset, että malttamattomina odotamme tulevaa kesää.