Blogin päivitystahti hiipuu huolestuttavasti, ja nykyään yhdellä artikkelilla saa näemmä niputtua koko vuoden tapahtumat. Kaiken kukkuraksi päivitykset tulevat vieläpä melkein vuoden perässä, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Osaltaan hommaa on viivästyttänyt datan puute, kun hävitin vahingossa sähköisestä lokista kolmen vuoden konetunnit. Nyt sain vihdoin syötettyä ne takaisin, ja samalla tein myös systeemistä vedenpitävämmän, ettei vastaavaa pääse enää jatkossa tapahtumaan.

Ja kun työrukkaset nyt kerran oli kädessä, päivitin karttapohjaksi viralliset merikortit (Navionicsin rajapinta meni kiinni jo muutama vuosi sitten, jonka jälkeen karttapohjan virkaa on ajanut Open Street Map). Tein samalla myös erillisen karttaselaimen reittisuunnittelua varten, jossa kartta-aineistona toimii niin ikään Traficomin ja Sjofartsverketin viralliset kartta-aineistot.

Kevätpuuhia

Mutta palataan vielä reilun vuoden taakse ja viime kevääseen, johon ei nyt kuulunut suurensuuria kunnostusprojekteja, mutta jotain pientä sentään. Ennen vesillelaskua La Vida sai ikkunoihinsa uudet verhot, joka toi hieman kaivattua valoisuutta veneen sisään.

Toinen projekti liittyi ruuanlaittoon ja tarkemmin ottaen rasvakäryihin veneen sisällä. Olin jo muutaman vuoden miettinyt liesituulettimen asentamista veneeseen, ja viime keväänä löysin lopultakin sellaisen mallin, jonka sai asennettua meidän veneeseen. Dometicin CK2000-mallin tuuletin on käytännössä kallis PC-tuuletin, jossa paluuilma puhalletaan takaisin aktiivihiilisuodattimen kautta. Se ei siis vaadi liitäntää ulos, vaan ainoastaan kierrättää ilmaa veneen sisällä. Mutta yhden kesän jälkeen voidaan kyllä todeta, että laite toimii ihan hyvin, ja ruokaa laittaessa rasvakäryjä on veneen sisällä vähemmän kuin ennen. Tuulettimen alaosassa olevat kohdevalot ovat myös oiva lisä, ja kaikkinensa värkin virrankulutus on melko olematon.

Muuten kevätpuuhat olivat tavanomaiset; pohjan paikkamaalausta, kylkien vahausta, vetolaitteen sinkkien vaihto sekä moottorin impellerin tarkastus ja öljynvaihto. Veteen vene pääsi 26.4. ja Taalintehtaalle se siirrettin 2.5. Toukokuussa vesillä oltiin yhtä viikonloppua lukuunottamatta kaikkina viikonloppuina.

Kesän purjehdukset (jäivät vähiin)

Alkukesä oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että kaikki viikonloput oltiin venekerhon saaressa talkoo- ja rakennushommissa. Myös kesäloman ensimmäinen viikko kului saaressa, katettua terassia rakentaessa. Porukassa oli mukava rakentaa ja valmistakin tuli yllättävän nopeasti; heinäkuun alun jälkeen suurimmat hommat oli tehty, ja loppukesälle jäi vielä viimeistelyhommia.

Venelomaan kuului myös ihme sairastelua, kun oltiin vaimon kanssa vuoronperään kipeinä. Oireet olivat hyvin erikoiset; kuume sahasi, ja kädet pistelivät ja turposivat kummallisesti. No siitäkin onneksi selvittiin. Stora Krokön jälkeen pideltiin päivä sadetta Dalskärissä, jonka jälkeen käytiin Paraisilla sukuloimassa. Seilin lahdella oltiin ankkurissa yksi yö, josta mentiin Nauvoon taas pitelemään keliä – ja sairastamaan. Ollaan useasti oltu Nauvossa käymässä, mutta tämä oli meille vierasvenesatamassa ensimmäinen kerta omalla veneellä. Aikaisemmin ollaan aina oltu kaverin mökillä satamaa vastapäätä.

Kesälomapurjehduksen toisella viikolla liityttiin vaivihkaa osaksi kuuden moottoriveneen eskaaderia. Seura oli kerrassaan mahtavaa, niin aikuisilla kuin lapsillakin; venekunnissa oli yhteensä 12 lasta, joten kaikille löytyi sopivasti omanikäistä seuraa.

Viikon aikana pyörittiin Nauvon pohjoispuolella ja nautittiin hyvästä seurasta ja lämpimistä kesäkeleistä, jotka vihdoin alkoivat meidän ollessa Pähkinäisissä. Tehtiin lyhyitä siirtymiä parin päivän välein, mikä oli oikein mukavaa vaihtelua aikaisempien kesien matkapurjehdukseen.

Tiedossa oli kuitenkin, että loman kolmannella viikolla meidän tulisi olla jonkun autotien päässä, josta 14-vuotias jalkapalloilijamme pääsee hyppäämään pois kyydistä; tiedossa oli taas perinteinen Kokkola Cup. Tehtiin Ukin kanssa treffit Ukiin, jossa on aina mukava käydä. Se on meidän kesäkaupunki-rankingissa TOP-3:ssa, ehkäpä jopa kärkisijalla. Saatiinkin yllättäen sovittua Uuteenkaupunkiin varsinainen sukukokous, kun Pauliinan Isän lisäksi paikalle tulivat myös molemmat sisarukset perheineen.

Hitaasti kotiin

Uudestakaupungista jatkettiin kolmen hengen miehistöllä Isokarille, josta purjehdittiin seuraavana päivänä kevyessä kelissä Ahvenanmaan pohjoispuolelle. Vietettiin kolme päivää ankkurissa, nauttien lämmöstä ja puhtaissa uimavesissä.

Saggön pohjoisilla rantakallioilla kävi kova pauhu, kun maininki löi rantaan. Saggön edustalla oli ankkurissa myös purjelaiva Antiqua, josta joukko Keski-Eurooppalaisia turisteja kävi myös ihastelemassa ulkosaariston kauneutta. Tokihan niitä kelpaakin ihastella!

Saggössä keula käännettiin pikkuhiljaa Saaristomerta kohti. Kotimatkan ensimmäinen stoppi oli Hamnsundet, jossa emme olleet ennen käyneetkään. Satamassa oli hyvä meininki, siistit huoltorakennukset – ja hyvin tilaa, mikä oli sinänsä harmi, että palveluiden ja fiiliksen osalta kaikki oli kunnossa. Satamaa pitää suomalais-italialainen pariskunta, joka viettää puolet vuodesta Ahvenanmaalla ja toisen puoliskon Italiassa. Olemme purjehtineet Ahvenanmaan pohjoispuolella useana kesänä ja tuntuu, että koronan aikana ja sen jälkeen alueella on alkanut näkymään entistä enemmän veneitä. Toivotaan että mahdollisimman moni löytää myös Hamnsundetin, joka on pohjoispuolella ainoa paikka, josta saa polttoainetta ja myös vettä. Kauppaa siellä ei ole, mutta sataman kioskista saa ruokaa ja tuoretta kalaa.

Seuraava päivä oli täysin tuuleton, ja karmeassa helteessä ajelimme 28 mailin matkan Sottungaan, josta saimme laituripaikan viimeisten joukossa. Muuten meidän käymissä satamissa olikin ollut kesän aikana hyvin tilaa, mutta Sottungassa meinasi olla täyttä. Vesi oli satamassa puhdasta ja tosi lämmintä. Illalla käytiin ravintolassa syömässä schnitzelit.

Olimme sopineet kaveriperheen kanssa treffit Kökarin Karlbyhyn seuraavaksi päiväksi, ja tuulikin heräili aamun jälkeen, jolloin päästiin purjehtimaan valtaosa matkasta – osa matkasta mentiin genaakkerilla, ja tietysti tuuli kääntyi vastaiseksi vartti purjeen noston jälkeen. Karlbyssä vietettiin oikein mukava ilta Mäkisten seurueen kanssa ja taas oli lapsista seuraa toisilleen. Saimme tämän loman loppuosan aikana taas huomata, kuinka erilaista elämä olisi yhden lapsen kanssa – vähemmän painia ja aika paljon hiljaisempaa ainakin.

Kökarista lähdettiin rauhallisen aamun jälkeen vasta iltapäivällä, ajatuksena siirtyä jonnekin Saaristomeren puolelle. Tuuli oli tasainen, joskin iltapäivällä muutama saderintama nosti tuulta hetkellisesti vähän. Koko päivä purjehdittiin levälauttojen läpi, joka latisti tunnelmaa. Björkön kohdalla todettiin, että ei jäädä tänne surkuttelemaan tilannetta, vaan purjehditaan kotiin asti. Kun tuuli oli juuri sopivan sivuvastainen, niin päästiin Björköstä yhdellä halssilla Hiittisiin asti – mihinkäs muualle kuin Stora Kroköseen, jossa ei vielä oltukaan juuri vietetty tänä kesänä aikaa. No, saareen on aina mukava tulla, ja siellä on kiva myös päättää kesäloma. Seuraavana päivänä purjehdittiin Taalintehtaalle ja niin oli kolmen ja puolen viikon veneloma ohi, jonka aikana maileja kertyi vaivaiset 329. Uusia venetuttuja saatiin senkin edestä!

Viron kautta Espooseen

Ehdin olemaan päivän kotona, jonka jälkeen hyppäsin Salosta bussiin ja otin suunnaksi Taalintehtaan. Siellä odottivat Jyri ja s/y Aava. Edessä oli siirtopurjehdus Suomenojalle, pienellä twistillä. Hangon ja Helsingin väli on sen verran tympeä legi, joten todettiin, että kelin salliessa koukataankin Viron kautta. En ollut koskaan käynyt omalla veneellä Virossa, joten senkin puolesta tämä kiinnosti.

Ensimmäiseksi yöksi mentiin (tietysti) Stora Kroköseen, josta oli hyvä lähteä seuraavana aamuna jatkamaan itäänpäin. Hanko ohitettiin hyvissä ajoin ennen puolta päivää, ja kun tuulet näyttivät suotuisilta, niin otettiin suunnaksi Lohusalu. Suomenlahden ylityksen aikana tuuli keveni asteittain ja kuoli lopulta kokonaan. Jännäsimme sadetutkaa seuraten, että tuleeko ukkosrintama päälle, mutta sehän menikin sopivasti keulan puolelta ohi, ja ennen kymmentä kurvasimme sisään Lohusalun suojaisaan satama-altaaseen. Matkaa lokiin kertyi reilu 60 mailia. Nopeat GT:t ja sitten saunaan, jonka jälkeen uni maistuikin.

Lohusalun visiitti jäi sen verran lyhyeksi, että syvempi tutustuminen jäi toiseen kertaan. Matkaa jatkettiin heti aamusta Tallinnaan, johon oli matkaa parikymmenta mailia. Tallinnassa satamaksi valikoitui Noblessner, joka osoittautuikin oikein toimivaksi. Vessa- ja suihkurakennukset oli aika rähjäiset, mutta laiturit ja itse satama näyttivät melko tuoreilta. Käytettiin päivän visiitti tehokkaasti hyödyksi; kierrettiin merimuseo, käytiin vanhassakaupungissa syömässä sekä katsastamassa Telliskiven hipster-alue.

Tuuli kääntyi seuraavana päivänä itään ja se tarjosi meille makeat kyydit takaisin Suomeen; tultiin koko matka Porkkalaniemeen reilusti yli kuuden solmun vauhtia, ja aurinko paistoi koko päivän. Päivän kruunasi löylyt Linlandetin Merikarhusaunassa ja grillailut kallionlaella. Maanantaina oli aika suunnata vene kotisatamaan, ja siitä junalla takaisin kotiin. Kiitos vielä Jyrille mukavasta purjehduksesta ja mainiosta seurasta!

Kausi pakettiin

Syksyllä ehdimme merelle harmittavan vähän, mutta niinhän se menee aina; elämä maalla ottaa pikkuhiljaa vallan. Syyslomalla käytiin Kroatiassa purjehtimassa, joten vene nostettiin ylös poikkeuksellisesti jo syyskuun lopussa. Kaikkinensa maileja tuli kesän aikana 568 ja öitä veneellä kertyi 39. Aivan hyvä kausi siis – seuraavaa odotellessa.