Ajelin lentokentältä metrolla takaisin veneelle ja loppupäivä kului venettä siivotessa, pyykkiä pestessä ja alusta bunkratessa.

Teemun kone laskeutui seuraavana aamuna (lauantai 13.7.) Kastrupin kentälle klo 7:30 ja hän löysi tiensä veneelle klo 8:45. Syötiin aamupalat, laitettiin tavarat paikalleen ja klo 10:45 irrotettiin sateessa köydet ja ajettiin tankkauslaiturin ja septityhjennyksen kautta satamasta ulos.

Suunnitelmissa oli purjehtia pysähdellen, mutta silti reipasta vauhtia Suomeen. Laskin että matkaa Saaristomerelle olisi noin 450 mailia, joka 50 mailin legeillä tarkoittaisi 9 päivän matkaa. Lomaa oli periaatteessa käytettävissä vielä pari viikkoa, mikäli tuulet olisivat vastaiset. Mutta jos kelit olisivat suotuisat ja tuulet myötäiset, voisi matkan periaatteessa taittaa kuudessa legissä, joka tarkoittaisi muutamaa yöpurjehdusta. Tässä kohtaa kaikki vaihtoehdot olivat siis vielä avoinna.

Nostettiin purjeet heti sataman ulkopuolella ja päästiinkin purjehtimaan luovikulmalla reilu pari tuntia, kunnes tuuli keveni. Loppumatka Falsterbon kanavalle ajettiin koneella, jotta ehdittiin hyvin klo 15 sillanavaukseen. Falsterbon kanava oikaisee yli 15 mailia kun matkaa Köpiksestä itään. Tehtiin lounasta kanavan odotuslaiturissa ja ehdittiin vielä syömäänkin, ennen kuin ajettiin kanavasta läpi.

Kanavan jälkeen tuuli suoraan vastaan, mutta puolen tunnin moottoroinnin jälkeen tuuli kääntyi ennusteen mukaisesti meille myötäiseksi. Päästiin hienosti purjeilla taas, kunnes tuuli keveni niin paljon, että oli pakko ajaa koneella.

Viestiteltiin päivällä Liilian kanssa, joka oli tupaten täynnä olevassa Ystadissa. Todettiin että sinne ei lähdetä änkemään, vaan jatketaan Ystadista vielä vajaa kymmenen mailia itään Kåsebergan pieneen satamaan.

Vaikka satama olikin ison aallonmurtajan takana, maininki pumppasi vettä satama-altaaseen ja sai veneet nykimään levottomasti. Se ei onneksi paljon väsyneitä purjehtijoita haitannut. Teemun päivä oli alkanut klo 04:00 Turun Portsasta, josta matka oli vienyt Turun ja Riian lentokenttien kautta Kastrupiin, jossa hän ehti viettää kolme tuntia. Sen jälkeen oltiinkin sitten jo melkein Ruotsissa. Vuorokauden aikana tuli koettua seuraavat kulkuneuvot: auto, lentokone, metro, polkupyörä ja purjevene.

Surffaillen Karlskronaan

Kello herätti Kåsebergassa klo 6:30 ja 7:45 veneen köydet irtosivat, kun tiedossa oli pidempi siirtymä Karlskronaan. Luvassa oli reippaampaa keliä päiväksi, joten laitettiin yksi reivi isoon. Tuuli oli aluksi sivumyötäinen, mutta päivän aikana se kääntyi täysin takatuuleksi. Voimakkuus oli 8-12 m/s ja meno oli hienoa! Purjeet virsikirjalla painettiin menemään koko päivä. Vene surffasi koko ajan seitsemän solmun paremmalla puolen. Päivän huippunopeus oli 11,6 solmua.

Teemu ajeli käytännössä koko päivän, sillä erotuksella että otettiin molemmat tunnin nokkaunet jossain kohtaa. Lounaaksi syötiin kuppikeittoa, mitään muuta ei oikein pystynyt edes kokkailemaan.

Kahdeksan jälkeen oltiin Karlskronan satamassa, jossa oli hyvin tilaa. Pikainen vaatteiden vaihto ja suunta keskustaan ruuan perässä. Löydettiin ravintola, jossa oli vielä keittiö auki, ja siitä nopea siirtymä kuppilaan, jossa näytettiin futiksen EM-finaali. Heti pelin jälkeen käveltiin veneelle, eikä unta tarvinnut taas odotella.

Seuraavana aamuna lähdettiin etsimään rasvaprässiä, jotta saatiin peräsinakseliin lisää rasvaa. Huomasin matkan aikana, että sieltä tuli kovemmassa aallokossa vähän vettä sisään. Normaalisti veneessä kulkee prässi mukana, mutta olin sen nohevana poikana tietysti jättänyt keväällä kotiin.

Kierrettiin parikin kauppaa tuloksetta ja lopulta päädyttiin autokorjaamoon kyselemään mistä moinen löytyisi. He osasivat neuvoa AD-varaosaliikkeen parin kilometrin päästä. Ystävällinen ruotsalaismies kuuli keskustelun ja tarjoutui heittämään meidät sinne ja vielä takaisin. Prässi löytyi, ja kiitettiin kuskia kovasti kyydistä. Mieletöntä ystävällisyyttä!

Saatiin peräsinakseli huollettua ja sitten suunnattiin kohti Karlskronan merimuseota, joka on ollut omalla bucket listillä jo vuosia. Karlskronassa sijaitsee Ruotsin laivaston päätukikohta ja koko kaupunki huokuu merihistoriaa.

Myös museo oli tosi upea. Sieltä löytyy paljon tietoa Ruotsin sukellusveneistä ja niiden yli satavuotisesta (!!) historiasta. Kirsikkana kakun päällä, museossa on näytillä kaksi sukellusvenettä, joista toiseen (1978 rakennettuun Neptuniin) pääsee vielä sisään. Venetuttu (evp. upseeri) Helsingistä suositteli aikanaan museota, eikä kyllä ihan syyttä!

Öölanti kutsuu

Syötiin museossa lounaat ja sitten suunnattiin kaupan kautta veneelle. Lähdettiin Karlskronasta neljän jälkeen jatkamaan matkaa kohti pohjoista. Purjehdittiin satamasta itään 18 metrin sillan ali kapeaa saaristoväylää pitkin. Tuuli oli kevyt, mutta se tuli sopivasti sivuvastaisesti, joten päästiin etenemään hyvää vauhtia.

Heti kun päästiin saaristosta (12 mailia) ulos, käännettiin keula kohti Öölantia. Tuulikulma oli 140 astetta, joten nostettiin genaakkeri ja annettiin sen vetää. Iltapurjehdus oli tosi hieno. Tuulta oli 3-5 m/s ja genaakkeri veti hyvin. Purjehdittiin sen kanssa nelisen tuntia, jonka jälkeen tuuli tyyntyi. Otettiim purje alas ja ajettiin viimeinen tunti koneella. Yöksi mentiin Degerhamniin, joka sattui olemaan sopivalla kohdalla. Tiedot satamasta olivat vähän hataria, mutta todettiin että eiköhän siinä yksi yö saada vietettyä.

Ajettiin säkkipimeässä hyvin valaistua laivaväylää satamaan sisään. Valonheittimellä etsittiin satamaa ja löydettiinkin se lopulta. Köydet saatiin laituriin kiinni kello 0:01 – lokissa oli 38 mailia.

Aamulla nähtiin tarkemmin mihin oltiin tultu. Betonitehtaan varjossa oli pieni kalastus- ja veneseuran ylläpitämä satama, josta löytyi pieni huoltorakennus. Satamamestari tuli avaamaan meille oven aamulla, että päästiin aamutoimille. Juttelin mestarin kanssa tovin ja hän kertoi, että Degerhamnissa tehdään erikoisbetonia, jota käytetään merenalaisten tunnelien tekemiseen. Se on 100% vedenpitävää ja ilmeisesti ainoa tehdas joka tekee vastaavaa tavaraa. Louhittu kiviaines tulee Gotlannista ja joukkoon sotketaan Islannin vulkaanista kiveä.

Kalahommista hän osasi sanoa, ettei kalaa enää tule. Öölannin itäpuolella on paljon vanhoja kalasatamia, mutta ei enää yritystoimintaa, kun kalaa ei vaan enää ole. Venäläiset ja puolalaiset ovat ryöstökalastaneet vedet tyhjiksi ja samalla tuhonneet pohjan, joka ei enää tuota kalaa. Surullinen juttu.

Kalmarin kautta Gotlantiin

Herättiin Degerhamnissa kellon soittoon 8:15. Suunnitelmissa oli purjehtia koko Öölannin länsiranta aivan saaren pohjoiskärkeen, josta olisi seuraavana päivänä hyvä siirtyä Gotlantiin. Matkaa olisi ollut reilut 70 mailia ja tiedossa oli pitkä päivä.

Päästiinkin mukavassa sivutuulessa pari tuntia, jonka jälkeen tuuli kääntyi täysin vastaiseksi. Sadetutkaa kun katsottiin, niin todettiin että puolen päivän jälkeen alkaa sade ja käytännössä koko illan sataa. Ei houkutellut, varsinkaan kun tiedossa olisi ollut koneajoa seuraavat 10 tuntia.

Ennusteen mukaan tuuli tulisi kääntymään seuraavana aamuna, joten aamulla voitaisiin hyvin purjehtiakin sama matka. Muutettiin suunnitelmaa lennosta ja suunnattiin Kalmariin, jonne oli matkaa 5 mailia. Ehdittiin satamaan juuri ennen pahinta sadetta, klo 13:30, jolloin tilaa oli hyvin vielä ihan hyvin. Laitettiin sitloodaan katos, johon saatiin vaatteet kuivumaan.

Laitettiin ruokaa ja syötiin pitkän kaavan mukaan, kun ei uloskaan oikein ollut asiaa. Sade lakkasi seitsemän jälkeen. Käytiin pesulla ja tehtiin vielä illalla kävelylenkki Kalmarin linnaan, jonne pääsi vapaasti kävelemään. Sisään olisi tarvinnut lipun, mutta eipähän siellä yhdeksän jälkeen kukaan enää lippuja myynyt.

Laitettiin pää tyynyyn ennen kymmentä, kun seuraavana aamuna kello soitti klo 3 ja köydet irtosivat suunnitellusti ennen neljää. Ajeltiin aamuhämärässä ulos Kalmarista ja päästiin heti nostamaan purjeet. Kevyessä avotuulessa purjehdittiin Kalmarin sillan ali. Kävin ottamassa pienet torkut aamuyöllä ja Teemu sen jälkeen omansa.

Kello kahden (ja 50 purjehditun mailin) jälkeen oltiin Öölannin pohjoiskärjessä, jolloin tarkistettiin vielä tulevien päivien sääennusteet ja tehtiin lopullinen päätös lähteä kohti Gotlantia. Matkaa Visbyseen oli ainoastaan 40 mailia, joten tarvittaessa oltaisiin voitu jäädä siihenkin. Jos virtaa ja tuulta riittäisi, niin mentäisiin Fåröhön asti, joka lyhentäisi matkaa Saaritomerelle liki 30 maililla.

Matkalla Gotlantiin saatiin kympin sivumyötäistä tuulta, joten matka taittui nopeasti. Merenkäynti oli taas reipasta, joten oleminen veneessä sisällä ei käytännössä onnistunut. Oltiin siis ulkona koko matka, mitä nyt kumpikin kävi torkkumassa välillä jonkun pätkän. Ennen Visbytä tuuli kääntyi sopivasti etelään niin, että päästiin hyvällä kulmalla Fåröseen. Niinpä todettiin, että antaa mennä vaan. Visby ohitettiin iltakahdeksan jälkeen.

Loppumatka Gotlannin luoteisnurkasta Fåröseen oli mukavaa ja tasaista menoa, kun aallokkokin loppui. Yö pimeni, vaikkei silti ollut täysin pimeää. Pimein aika kesti puolesta yöstä vähän yli kahteen, jolloin saavuttiin Fårön Lauterhornin lahdelle.

Satama näytti taskulampun valossa täydeltä, joten jäätiin suosiolla satamalahdelle ankkuriin yöksi. 22 tunnin ja 125 mailin purjehduksen jälkeen pää meni tyynyyn klo 3, ja aamulla nukuttiin kymppiin asti.

Aamulla laiturin päähän oli tullut sen verran tilaa, että päästiin siihen päiväksi. Käytiin saaren pohjoiskärjessä ihmettelemässä erikoisia maisemia. Gotlannin maaperä koostuu kalkkikivestä ja korallista, ja syntymänsä aikana saari on sijainnut päiväntasaajalla.

Iltapäivällä huollettiin venettä ja miehistöä, jotta kaikki olisi valmista illan ja yön purjehdusta varten. Tullimiehet kävivät laiturilla kyselemässä, että mistä pojat on tulossa ja onko aluksessa huumeita. Jouduttiin tuottamaan heille pettymys – olutta ja rommia olisi kyllä löytynyt.

Hyppy Saaristomerelle

Koko matkan ajan meillä oli ollut käsittämättömän hyvä tuuri tuulten kanssa, sillä oltiin päästy yhtä päivää lukuunottamatta purjehtimaan koko 320 mailin matka myötätuulessa – ja vieläpä ihan reippaissa sellaisissa. Viimeisen parin päivän ajan seurattiin ennusteita vielä entistäkin tarkemmin, ja nyt kun ennuste näytti pysyneen samana jo pidempään, todettiin että tämä on hyvä sääikkuna purjehtia suoraan Utöseen.

Sääennusteet lupailivat iltapäiväksi 8-10 m/s tuulta lounaasta, mutta illalla/alkuyöstä tuuli vähän kevenisi ja kääntyisi länteen. Perjantaiksi oli luvattu voimistuvaa luoteeseen kääntyvää tuulta, joten silloin olisi hyvä olla jo lähempänä Utötä.

Niinpä köydet irtosivat klo 17 ja lähdettiin kohti Suomea. Laitettiin isopurjeeseen yksi reivi ja otettiin suunnaaksi Gotska Sandön länsikärki. Matkaa oli reilut 25 mailia ja päästiin sinne hienosti 120 asteen tuulikulmalla. Vene kulki upeasti ja meno oli tasaista. Aalto tuli sopivasti takaa ja sivusta niin, että autopilotti pysyi hyvin mukana.

Gotska Sandössä oltiin puoli kymmenen aikoihin, jolloin aurinko alkoi laskemaan. Samalla tuuli hieman keveni ja kääntyi ennusteen mukaisesti hieman enemmän lounaaseen. Käännettiin kurssia enemmän kohti Utötä, joskin veneen keula näytti vielä tässä kohtaa Maarianhaminaa kohti.

Gotska Sandön majakan valo jäi hiljalleen meidän perän taakse, kun yö alkoi pimenemään. Teemu meni nukkumaan puolen yön jälkeen ja minä jäin vahtiin. Autopilotti ajeli edelleen, tuulikulman ollessa 120-135 ja tuulen ollessa 6-8 m/s. Meno oli tasaista, vauhdin ollessa jatkuvasti yli 6 solmua.

Puoli kahden aikaan yöllä tuuli kääntyi kahteen otteeseen enemmän länteen ja samalla saatiin käännettyä kurssi suoraan kohti Utötä. Yö oli rauhallinen eikä muita aluksia näkynyt. Hämmentävän vähän liikennettä merellä!

Menin kannen alle nukkumaan kolmen jälkeen, mutta nukkumisesta ei tahtonut tulla mitään. Puoli viiden jälkeen Teemulta meinasi mennä kalsarit vaihtoon, kun meidän maston yli alle sadan metrin korkeudesta suhahti puolustuvoimien LearJet-valvontalentokone. Isoveli näemmä valvoo.

Aamuyöllä purettiin reivi pois ja hetken aikaa edettiin täysin purjein. Seitsemän jälkeen tuuli alkoi voimistumaan samalla kääntyen enemmän luoteeseen. Aallokko alkoi kasvamaan, eikä autopilotti enää oikein pysynyt mukana.

Otettiin uudestaan reivi isoon ja rullattiin myös etupurjetta sisään. Meno oli mahtavaa, mutta sivuaallokon kanssa sai olla tarkkana. Yksi kaatuva aalto pääsi yllättämään ja se tulikin sitten suoraan sitloodaan. Teemu sattui juuri olemaan sisällä, joten hän säilyi kuivana. Minulla oli purkkarit jalassa, joten ne kastuivat pahan kerran, kun sitloodassa oli puoli kuutiota vettä – puoleen sääreen asti. No, kesä kuivaa.

Matka taittui hyvin veneen surffatessa jatkuvasti 7-8 solmun huitteilla. Klo 11:07 Ruotsin aikaa saavutettiin Suomen Leijona ja samalla aluksen kello käännettiin Suomen aikaa. Ihan ei kuitenkaan oltu perillä, vaan matkaa Utöseen oli vielä 23 mailia. Viimeiset tunnit menivätkin hitaasti, kun tiukasti yritettiin tähystää milloin Utön majakka tulee näkyviin.

Lopulta, 12 mailia ennen Utötä Teemu huusi ”maata näkyvissä!”. Siitäkin meni tosin vielä kaksi tuntia ennen kuin ajoimme Utön ohi klo 15:43, lokissa oli tässä kohtaa 136,3 mailia. Samalla tuuli keveni hetkeksi ja Utö ohitettiin konevoimin.

Todettiin että illalla olisi kiva päästä saunaan – päätettiin siis jatkaa matkaa. Purettiin Utön jälkee isosta reivi ja rullattiin etupurje kokonaan auki. Matkaa Granöseen, Meriseura Turun saaritukikohtaan oli vielä vajaa 30 mailia, mutta purjehdus saariston suojassa oli leppoisaa ja mukavaa.

Granössä oltiin lopulta iltakahdeksan jälkeen, jolloin loki näytti 163 mailia Lauterhornista. Viimeisen legin keskinopeus oli mahtavat 6,2 solmua! Rommit oli ansaittu. Pikaisesti hodarit uuniin ja sitten saunaan. Päät laitettiin tyynyyn klo 22 ja sitten nukuttiinkin sikeästi seuraavat 12 tuntia, veneen ollessa rauhallinen ja turvallisesti kiinni laiturissa.

Mutkan kautta kotiin

Lauantaina matka jatkui vasta iltapäivän puolella. Suunnaksi otettiin Satavan saari ja Kettunokka. Purjehdittiin kohtalaisessa luoteistuulessa tiukasti skuutaten Korppoon ja Nauvon välistä ja selvittiin lopulta ilman yhtään vendaa. Airistolla tuuli kääntyi sivumyötäiseksi, mutta lähestyvän ukkosrintaman myötä laskettiin purjeet ja ajettiin viimeiset 10 mailia koneella. Kettunokassa vastassa oli Suski ja Eppu kuohuviinipullon kanssa.

Siirtopurjehdus Kööpenhaminasta oli hieno kokemus ja purjehduksellisesti kaikki meni hyvin. Maileja kertyi 483 ja aikaa kului 7 päivää, joka oli meidän veneellä melkolailla optimi suoritus. Oltiin seurattu sääennusteita tarkasti koko matkan ajan ja muutettu suunnitelmia aina säiden mukaan. Päätökset osoittautuivat aina hyviksi, joten reissun sloganiksi muodostuikin ”pelkkiä hyviä päätöksiä”. Kiitos vielä Teemulle mahtavasta ja perin mutkattomasta reissusta!

Teemu ja Suski suuntasivat seuraavana päivänä omalla veneellään Airistolle katsomaan Tall Ships Racen laivoja. Minä puolestani jatkoin tyynessä kelissä Stenskäriin ja siitä seuraavana päivänä Stora Kroköseen. Gullkronan selkä oli rasvatyyni, mutta Högråran itäpuolella etelätuuli virisi ja pääsin vielä kryssimään venekerhon saareen asti. Koko matkan kävin tiukkaa kisaa Contrast 33:n kanssa, jonka kyllä lopulta voitin varsin selvästi.

Saaressa oli hyvää aikaa tuulettaa petivaatteita ja siivota vene perinpohjaisesti pitkän reissun jälkeen. Hyvin nukutun yön jälkeen, tiistaina 23.7. suuntasin myötätuulessa Taalintehtaalle kotisatamaan. Kotona vastaanotto oli kesäisen herkullinen, kun juhlistettiin onnistunutta kesälomapurjehdusta britakakun merkeissä – nam.

38 päivän mittaisen kesälomareissun aikana maileja kertyi yhteensä 1170. Kone kävi 107,6 tuntia, joista valtaosa oli kanava-ajoa.