// Kunnostus | Kommentoi

Rungon maalaus, osa 1

Joulukuussa 2012 alkoi uhkaavasti näyttää siltä, että perheemme tulee kasvamaan seuraavana kesänä, elokuun alussa tarkalleen ottaen. Raskaustestin jälkeen meni noin 8 minuuttia, kun totesin että vene ei sitten varmaan mene veteen seuraavana kesänä.

Alkukesään oli tiedossa erinäinen määrä polttareita, häitä ja muita harrastuksia rajoittavia aktiviteetteja, joten veneilyn osalta kesäkuu olisi joka tapauksessa mennyt förbii. Kovin pitkälle ei enää heinäkuussakaan olisi uskaltanut lähteä, joten tehtiin päätös, että nyt onkin hyvä sauma käydä veneen kylkien kimppuun.

Kylkien maalipinta

Maali oli osasta kohtaa kokonaan irti…

Aikaisemmassa työlistassa olikin jo lyhyt maininta ”runko maalataan jollain aikataululla”. Yksi homma muiden joukossa – tehdään vaan! Maalin lohkeilu ihmetytti minua suuresti. Oletin että alkuperäinen gelcoat-pinta on jossain vaiheessa maalattu huonosti ja tuo uusi pinta lohkeilee gelkkarin päältä.

Soodapuhaltaja oli toukokuun lopulla muiden töiden merkeissä käymässä rannassa ja puhuin hänelle projektistani. Sovimme että testataan maalin poistoa soodalla. Teimme koepuhalluksen pienelle alueelle, josta maali oli lohkeillut. Samantien kävi selväksi, että sooda vain repii pinnan, jättäen kuoppaisen lopputuloksen. Testasimme puhaltamista myös lasimurskalla, mutta lopputulos oli silläkin sama. Tulipahan kokeiltua – vaihtoehdoksi jäi siis hionta.

Tässä kohtaa selvisi myös, ettei kyseessä ole maalattu pinta, vaan lohkeileva aine on tosiaan gelcoatia! Pinnan alta tuli esiin paljas lasikuitu. En ymmärrä – eikös gelcoat ole lasikuidun kanssa ”samaa aineista”, kun runko laminoidaan muottiin? Onko laminoinnissa aikanaan käynyt jokin virhe? Ehkäpä.

Homma lähti tosissaan käyntiin heinäkuun alussa. Lainasin rakennuskonevuokraamosta viikonlopuksi Festoolin tehokkaan epäkeskon, imurin kera. Ostin tavallisia P40-laikkoja sekä Mirkan Autonet -pyörölaikkoja P80-karkeudella.

Vanhan maalin poisto aloitettiin P40-karkeuden hiekkapaperilla. Missä on hiontapöly?

Vanhan maalin poisto aloitettiin P40-karkeuden hiekkapaperilla. Missä on hiontapöly?

P40-paperi irrotti lohkeavan maalin tehokkaasti, ja niiltä osin runko olikin hiottava kuituun asti. Hioin rungon pääosin Autonetin P80-verkkolaikoilla, joiden hienous on siinä, että tehokkaaseen pölynpoistoon yhdistettynä, hionta on lähes pölytön. Toki työssä pitää käyttää kunnon hengityssuojainta, mutta valtaosa pölystä päätyi imurin pölypussiin. Hämmästyttävää.

Kyljet hiottiin paikoitellen kuidulle asti.

Kyljet hiottiin paikoitellen kuidulle asti.

Viikonlopun aikana gelkkari sai kyytiä ja kyljet muuttuivat pikkuhiljaa mattapintaisiksi. Hionnan jälkeen runko pyyhittiin asetonilla ja vesilinja sekä parraslista suojattiin maalausta varten. Ennen maalausta pesin vielä venehallin lattian ja vedin etu- sekä takapuolelle koko hallin levyiset pressut.

Rautakaupasta saa 110 cm korkeaa muoviverhoa, jossa on kätevästi maalarinteippi reunassa.

Rautakaupasta saa 110 cm korkeaa muoviverhoa, jossa on kätevästi maalarinteippi valmiiksi reunassa.

Maalari tuli paikalle henkilöauton kokoisen diesel-kompressorin kanssa; korkeapaineruisku tuottaa monen sadan barin paineen, joka hajottaa maalin hienoksi sumuksi. Samalla pintaan saadaan jäämään enemmän maalia kuin tavallisella ruiskulla. Näin olen ymmärtänyt – maalarit korjatkoon.

Pintaan vedettiin ensin kymmenen kiloa Jotunin Epocoat -epoksipohjamaalia. Maalaus tehtiin harsottamalla eli jatkuvasti venettä kiertäen. Maalimäärä riitti kolmeen kierrokseen.

Ensimmäinen kerros epoksia kyljissä.

Ensimmäinen kerros epoksia kyljissä.

Epoksipinta olisi periaatteessa ollut ylimaalattavissa jo seuraavana päivänä, mutta perheenlisäyksen takia projektiin tuli kuukauden tauko. Tämä ei kuitenkaan ollut ongelma, sillä kittauksen takia maalipinta oli joka tapauksessa vielä hiottava. Ilman hiontaa tehtävä maalaus olisi muuten tehtävä varsin nopeasti, jottei maalipinta kovetu liikaa.

Epoksimaali toi rungosta kaikki pienet reiät ja kolot esiin, joten kittaus oli helppo tehdä. Kittasin kolot Hempelin epoksikitillä, jonka kanssa oli mukava työskennellä; sen kuivumisaika on pitkä (yli 24 tuntia), joten levityksessä ei ollut mikään kiire. Kitattavaa oli nimittäin aivan rutosti!

Pieniä koloja löytyikin yllättävän paljon.

Pieniä koloja löytyikin yllättävän paljon.

Tein kittauksen jälkeisen välihionnan P80- ja P240-verkkolaikoilla, jota varten otin vuokraamosta taas koneen muutamaksi päiväksi lainaan. Hionnan jälkeen taas pölyjen poisto asetonilla. Asetonilla läträtessä kannattaa huolehtia suojauksesta – kunnon kumihanskat ja hengityssuojaimet ovat paikallaan.

Kyljet saivat taas kymmenen kiloa samaa Jotunin epoksimaalia pintaansa. Itse maalaus kävi aina nopeasti, kaikkeen muuhun (kittaukseen, odotteluun, pölynpoistoon, suojaukseen) meni aikaa moninkertaisesti.

Maalaus oli vajaassa tunnissa tehty ja pohjat alkoivat jo näyttämään melko hyvältä. Kitattavaa löytyi kuitenkin edelleen. Epoksipinta ei antanut mitään anteeksi, joten kaikki pienetkin kolot tulivat maalauksessa esiin. Taas kevyt kittaus, päivän kuivuminen, hionta P500-verkkolaikoilla ja pyyhintä asetonilla, jonka jälkeen päästiin ruiskuttamaan pintamaali.

Pintamaaliksi valikoitui Tikkurilan Temadur 90, joka sävytettiin RAL-kartan sävyllä 9003 (Signal White). Maalaus tehtiin samalla tavalla harsottamalla, kuin pohjamaalikin.

Maalari työssään. Paremmat telineet (tai telineet ylipäätänsä) olisivat helpottaneet hommaa.

Maalari työssään. Paremmat telineet (tai telineet ylipäätänsä) olisivat helpottaneet hommaa.

Ensimmäisellä maalauskerralla maalia meni kuusi kiloa. Jälki näytti märkänä ihan hyvältä, mutta maalin kuivuttua pinta oli melkoisen epätasainen. Paikoitellen maalipinta oli täysin sileä, mutta suurilla alueilla oli nähtävissä appelsiinipintaa.

Ensimmäinen pintamaalikerros vedetty.

Ensimmäinen pintamaalikerros vedetty.

Siispä päädyttiin maalarin kanssa vetämään pintaväri vielä uudestaan. Sain kaverilta Mirkan epäkeskon (CEROS625 150mm) viikonlopuksi lainaan, jolla kävin kyljet läpi; ensin kevyesti P240- ja lopuksi P500-verkkolaikoilla, joilla appelsiipinnan sai hiottua kokonaan pois. Kokemus oli niin miellyttävä, että marssin seuraavalla viikolla Mirka-kauppaan hiomakoneostoksille. Jälkiviisaana voi todeta, että kone olisi pitänyt ostaa omaksi heti projektin alussa.

Välihionta Mirka Autonet P500-pyöröillä.

Välihionta Mirka Autonet P500-pyöröillä.

Toisella maalauskerralla kylkiin ruiskutettiin vajaa viisi kiloa maalia. Maalia ohennettiin enemmän kuin ensimmäisellä kerralla, mutta silti lopputulosena oli edelleen paikoitellen hieman appelisiinimainen pinta – muutamalla valumalla höystettynä. Jälki oli silti parempi kuin ensimmäisen kerroksen jälkeen, mutta vähän lopputulos jäi silti kaivelemaan.

Toinen ja viimeinen pintakerros maalattu.

Toinen ja viimeinen pintakerros maalattu.

Projektiin käytettyjä tunteja ei luonnollisestikaan kannata laskea – onhan kyse harrastuksesta, jonka kuuluukin syödä kaikki liikenevä (ja ei liikenevä) vapaa-aika. Sanomattakin lienee selvää, että ulkoistettuna työ olisi tullut maksamaan maltaita, joten tekemällä itse mahdollisimman paljon (pohjatyöt ja SUOJAUS) säästi tässä kohtaa pitkän pennin. Maalaus oli ainoa asia, jota en lähtenyt itse tekemään vaan sen teki ammattimies iltahommina.

Kuva antaa lopputuloksesta turhan ruusuisen kuvan - valitettavasti.

Kuva antaa lopputuloksesta turhan ruusuisen kuvan – valitettavasti.

Projekti jäi syksyllä tähän tilaan. Lopputulos näytti muutaman metrin päästä ihan hyvältä, mutta omaan silmään osui tietenkin kaikki epäkohdat, joten jatkoa seurasi…

Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.

Kommentoi

Kommentoi