// Kesäloma 2014, Perheveneily, Purjehdus | Kommentoi

Juhannus, osa 2

Juhannuksen jälkeisenä maanantaina matka jatkui Näsbystä pikkuhiljaa kotia kohti.

Ajeltiin tyynessä kelissä Lempersön länsipuolelle, jossa tuuli alkoi heräilemään. Nostettiin rätit ylös ja liplateltiin hiljalleen eteenpäin. Ennustetut pohjoistuulet loistivat poissaolollaan, sen sijaan saatiinkin kevyttä (4-6 m/s) itätuulta. Päästiin yhdellä halssilla Brunskäriin asti, josta oikaistiin kaakkoon väylien ulkopuolelle. Otettiin Brunskärin itäpuolen selällä muutama luovi, joilla päästiin suoraan Killingskärin pohjoispuolen salmesta sisään. Laskettiin purjeet Stora Hummelskärin lahdella ja käytiin katsomassa muutamat rantautumispaikat. Lopulta kiinnityttiin Ruggskärin eteläpuolen rantakallioon.

Ruggskär. Tuuli on tyyntynyt ja pilvet ovat verhonneet taivaan. Ei siis ilta-aurinkoa meille tänään.

Ruggskär. Tuuli on tyyntynyt ja pilvet ovat verhonneet taivaan. Ei siis ilta-aurinkoa meille tänään

Kallioranta oli syvä – maston kohdalla vettä oli jo 8 metriä (korjaus 16.9.2014: kaiun kalibroinnin jälkeen oikea syvyys maston kohdalla on 4 metriä) – ja lahdelta löytyy suojainen paikka joka tuulella. Illalla tehtiin ruuaksi pannupitsaa, josta on muodostunut veneellä takuuvarma herkku. Täytteet vaihtelevat sen mukaan, mitä kulloinkin on saatavilla.

Panoraama Ruggskäristä etelään.

Panoraama Ruggskäristä etelään (täyden resoluution kuva löytyy täältä).

Seuraavana aamuna oli taas tyyntä, kun lähdettiin kohti itää. Liplateltiin myötätuuleen muutama maili vajaata kahta solmua, kunnes tuuli moinasi taas kokonaan. Ajeltiin koneella Nötön pohjoispuolelta, Storlandetin läpi ja Kråkskärin eteläpuolelta. Käytiin pyörähtämässä Kråkskärin itäpuolen Sandskärin lahdella, josta löytyi hieno hiekkaranta. Saari on rauhoitettu lintujen pesintäajaksi, joten rantautuminen on sallittu vasta elokuussa.

Panoraama Sandskärin lahdesta. Vettä yli 6 metriä ja pohja näkyy.

Panoraama Sandskärin lahdesta (täyden resoluution kuva löytyy täältä).

Kelit olivat koko alkukesän kovin kylmiä, mikä toisaalta piti vedet hämmästyttävän kirkkaina. Sandskärin lahdellakin pohja näkyi vaikka vettä oli yli kuusi metriä (korjaus 16.9.2014: kaiun kalibroinnin jälkeen oikea syvyys oli varmasti lähempänä 3 metriä). Voi kun vesi olisi meillä aina näin kirkasta!

Sandskärin jälkeen tuuli virkosi ja pääsimmekin Benskäriin asti mukavassa sivumyötäisessä. Seurailtiin pohjoistaivaan ukkosrintamaa pitkään ja laskettiinkin purjeet hyvissä ajoin ennen kuin se tuli päälle.

Kohta tulee vettä.

Kohta tulee vettä.

Aluksi tuli pimeää ja alkoi vähän tihuttaa. Sitten vettä tulikin yhtäkkiä niin, ettei saarten rantoja enää näkynyt. Ja lopulta sade hiipui yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Muutaman kerran välähti ja jyrähti, mutta mainittavia ukkospuuskia ei rintaman mukana tullut.

Ajeltiin viimeiset mailit Benskäriin koneella, ja kun yöksi luvattiin taas kovempia pohjoistuulia, jäätiin pohjukkaan ankkuriin. Sade lakkasi illan aikana ja aurinko kuivatti paikat nopeasti.

Benskärin lahdella, tällä kertaa ankkurissa.

Benskärin lahdella, tällä kertaa ankkurissa.

Keskiviikkoaamuna matka jatkui lyhyellä myötätuulipurjehduksella venekerhon saareen Stora Kroköseen.

Mukavan purjehduksen jälkeen totesimme, että nyt lopetetaan se aikataulujen perässä juokseminen. Mikään ei ole stressaavampaa kuin tieto siitä, että jonain tiettynä päivänä pitää olla jossain tietyssä paikassa. Näissä tilanteissa tuuli on usein vastaan ja aikaa matkaan nähden aina joko päivä liikaa tai liian vähän. Silloin merellä joutuu etenemään kelistä riippumatta ja veneilystä tulee suorittamista ja lomailusta häviää nautinto. Näin ollen tänä kesänä veneillään ilman suunnitelmia; mennään sinne minne tuuli vie ja otetaan lomasta kaikki irti!

Kippari mastossa vaihtamassa Tricolorin polttimoa.

Kippari mastossa vaihtamassa Tricolorin polttimoa.

Viimeinen yö saaressa taisi olla loman ensimmäinen yö, jolloin lämmityslaite ei ollut päällä koko yötä. Muuten keväällä asennettu Safire on puhaltanut meille lämmintä ja kuivaa ilmaa lähes poikkeuksetta – ja laite on toiminut hienosti! Ohjaustaulun termostaatti pitää huolen oikeasta lämpötilasta ja säätää laitteen tehoa sen mukaan. Kirjoittelen lämmittimestä vielä oman postauksen jossain vaiheessa, mutta toistaiseksi laitteesta ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa.

Toinen kuvakulma - Bird's-eye view.

Toinen kuvakulma – Bird’s-eye view.

Torstaina matka jatkui kotisatamaan, jonne saavuttiin iltapäivällä neljän aikoihin – kesäloman ensimmäinen osa oli takana.

Juhannusreissu oli kylmä ja vähän sateinenkin, mutta paikoitellen myös aurinkoinen. Purjehtimaan päästiin vaihtelevissa keleissä, ja matkalla nähtiin myös muutamia uusiakin paikkoja. Taisi olla muuten ensimmäinen reissu, jossa nähtiin enemmän hylkeitä kuin hyttysiä. Lopputulos oli murskaava: hylkeet 5 – hyttyset 2.

Kommentoi

Kommentoi