// Kesäloma 2014, Perheveneily, Purjehdus

Kesis, osa 3

Elokuun ensimmäisenä päivänä Solveig II suuntasi Katanpäästä kohti Uuttakaupunkia. Reilun 15 mailin matka taittui myötätuulen saattelemana kolmessa tunnissa. Uudenkaupungin sataman tuntumassa Humalaisen saaressa kävi melkoinen kuhina. Saari näytti olevan täysin merimetsojen kansoittama ja sen yllä lenteli yhtä aikaa kuusi merikotkaa. En tiedä olivatko kotkat poikasien perässä vai mikä niiden motiivi oli, mutta merimetsot olivat selvästi paniikin vallassa.

Merikotkia Humalaisen saaren yllä.

Merikotkia Humalaisen saaren yllä.

Pakkahuoneen laiturissa oli hyvin tilaa, eikä satama tullut täyteen illallakaan. Jäätiin laiturin alkupäähän, sattumalta leikkipaikan viereen. Käytiin päivällä Sualaspuarissa syömässä (siikaa, lohta ja nakkeja) ja hyvää oli. Tallusteltiin keskustan kautta takaisin veneelle, jossa loppuilta kului mukavasti leikkipaikalla touhuten. Leikit tosin päättyivät kyyneliin, kun juniorin edellispäivänä Katanpäässä loukkaama kämmenpohja aukesi uudestaan.

Uusikaupunki on virkeä kesäkaupunki ja vierasvenesatama on aivan keskustan läheisyydessä. Ei ihme että Pakkahuoneen satama on kolme kertaa valittu vuoden vierasvenesatamaksi.

Uusikaupunki on virkeä kesäkaupunki ja vierasvenesatama on aivan keskustan läheisyydessä. Ei ihme että Pakkahuoneen satama on kolme kertaa valittu vuoden vierasvenesatamaksi.

Kun nuoriso oli nukahtanut, käytiin vielä kahdestaan syömässä lankkupitsat Pakkahuoneen terassilla, joka sattui olemaan sopivasti aivan veneen keulan edustalla. Itkuhälyttimen ja näköyhteyden päässä oli mukava istua jo vähän pimeässä ja viilenevässä illassa.

Seuraavana aamuna vaimo tutki toipilaamme kättä vähän tarkemmin ja huomasi, että kämmenpohjan haava oli tulehtuneen näköinen. Lisäksi siitä lähti punertavat juovat rannetta kohden. Pikainen perhelääkärin konsultointi (kuvien kera) johti sähköiseen reseptiin, jota seurasi käynti apteekissa ja viiden päivän antibioottikuuri. Onneksi oltiin näin lähellä apteekkia.

Ranteessa ollut imusuonitulehdus näytti pahalta. Terveyskirjaston mukaan "jos imusuonentulehdus on ehtinyt edetä yli 2 cm:n päähän infektiokohdasta, antibioottikuuri on tarpeen. Se tulisi aloittaa vuorokauden kuluessa juovan havaitsemisesta".

Ranteessa ollut imusuonitulehdus näytti pahalta. Terveyskirjaston mukaan ”jos imusuonentulehdus on ehtinyt edetä yli 2 cm:n päähän infektiokohdasta, antibioottikuuri on tarpeen. Se tulisi aloittaa vuorokauden kuluessa juovan havaitsemisesta”.

Meillä kulkee veneessä mukana melkoisen kattava lääkearsenaali, mukaan lukien aikuisten antibioottikuuri, mutta lapsille sopivaa tavaraa ei tässä kohtaa löytynyt. Tästä viisastuneena, ensi kesänä löytyy sitten myös sellainen. Tekevälle kun tuntuu sattuvan ja tapahtuvan.

Hiekkahommia.

Hiekkahommia.

Ajatuksena oli jatkaa matkaa Isokarille, ja lähdimmekin ajelemaan koneella vasta-aallokkoon kohti majakkasaarta. Matkalla tulimme kuitenkin toisiin ajatuksiin. Tuuli tulisi seuraavana päivänä voimistumaan ja kääntymään ennusteen mukaan kaakkoon, joka tarkoittaisi meille vastaisia tuulia. Tuossa kelissä olisi toki päässyt hienosti ulkokautta Ahvenanmaan pohjoispuolelle, mutta 9-12 m/s sivumyötäinen ei innostanut 35 mailin avomerilegiin tällä miehistöllä. Loman ensimmäisistä päivistä viisastuneina yritimme pitää päivittäiset siirtymät 3-4 tunnin mittaisina, jolloin päivään mahtui vähän muutakin kuin purjehdusta. Se kun tuntui olevan yleisen mielialan kannalta ensiarvoisen tärkeää.

Niinpä tehtiin suunnitelmiin taas muutos ja suunnattiin kohti Lehmänkurkun väylää, joka kulkee Ströömin itäpuolella, Kustavin ja Taivassalon välissä. Väylä kulkee Kaitaisten sillan ali, jonka alikulkukorkeus on merikortissa 12,5 metriä. Tuo on melko tarkalleen meidän maston korkeus. Toki ilmoitetuissa korkeuksissa on aina metrin turvavara, joten levollisin mielin suuntasimme meille uudelle reitille. Jäätiin lopulta yöksi ankkuriin sillan länsipuolella olevalle Värkinpuhdin lahdelle, jossa ei ollut levästä tietoakaan – ja taas uitiin! Illalla tuuli tyyntyi ja saatiin nauttia auringonlaskusta sitloodassa ja nukuttiin yö rauhallisesti.

Panoraama Värkinpuhdin lahdelta.

Panoraama Värkinpuhdin lahdelta.

Sunnuntaina 3.8. ennusteet pitivät paikkansa ja tuuli puhalsi etelä-kaakosta 8-10 m/s. Lähdettiin aamukymmenen jälkeen liikkeelle ja päästiin sillan ali komeasti. Siirtymä Iniön Norrbyhyn oli lyhyt ja perillä oltiin hyvissä ajoin iltapäivällä. Norrby oli meille uusi tuttavuus. Laiturissa oli hyvin tilaa päivällä, illalla paikat tulivat melkein täyteen. Laiturin päähän olisi vielä mahtunut jokunen vene. Käytiin kävelemässä vähän ja syötiin rantaravintolan terassilla hampurilaiset. Muuten päivä kuluikin taas tutuissa merkeissä eli vuoronperään uiden, värjötellen ja auringossa lämmitellen.

Laitureilla oli 9 metrin aisat. Välit oli sen verran väljät, ettei yöllä tarvinnut kuunnella fendareiden narinaa.

Laitureilla oli 9 metrin aisat. Välit oli sen verran väljät, ettei yöllä tarvinnut kuunnella fendareiden narinaa.

Norrbyn satama oli upea ja selvästi isolla rahalla tehty; puitteet olivat hienot ja rannan fasiliteetit olivat viimeisen päälle kunnossa, mutta jotenkin paikasta jäi vähän kylmä, hengetön fiilis. En tiedä oliko syynä se ettei missään näkynyt sataman henkilökuntaa (satamamaksu maksettiin kauppaan) vai missä, mutta saaristolaisuus kyllä jotenkin loisti poissaolollaan. Suojainen paikka oli kuitenkin omiaan hellepäivän viettoon. Vesirajassa olevaan sauna- ja suihkurakennukseen pääsi uinnin jälkeen huuhtelemaan merivedet pois.

Norrbyn uudenkarhea huoltorakennus sijaitsee rannan tuntumassa.

Norrbyn uudenkarhea huoltorakennus sijaitsee rannan tuntumassa.

Seuraavana aamuna käytiin kaupassa täydentämässä ruokatarvikkeita ja sen jälkeen suunnattiin keula Ahvenanmaan suuntaan.

Auringonlasku Norrbyssä.

Auringonlasku Norrbyssä.

  1. Teillä on ollut hienot kotkahavainnot! Täytyy myöntää, että liputan kotkien puolesta verrattuna runsaslukuisiin ja saaristoa tuhoaviin merimetsoihin, vaikka muuten olen aika ”buddhalainen” suhteessani luontoon. Upeaa miten tekniikka mahdollistaa sairaanhoidon veneillessä ja jopa iskän ja äiskän oman pizzahetken lähiterassilla. Norrby on meillä kokematta, enkä ole edes tarkistanut onko siellä meille syviä paikkoja). Ehkä se satama on vasta kypsymässä ja luomassa omaa henkeään? On se jännä, miten jotkut aika vaatimattomatkin satamat ovat valtavan karismaattisia ja suloisia ja sitten taas toiset eivät kaikella koreudellakaan onnistu luomaan mitään erityistä fiilistä. Hmm… tuo asia taitaa koskea muitakin juttuja elämässä, kuin vain satamia.

    • Kiitos – vielä kun kuvaaja vähän harjaantuisi ja kamera olisi useammin hollilla, niin havainnot saisi ikuistettuakin 🙂

      Tuo on ihan totta, että toisissa paikoissa fiilis ja tunnelma syntyy vaatimattomammissakin puitteissa. Usein yhdistävä tekijä tuntuu olevan aidot ja vilpittömät ihmiset. Tuosta Norrbyn syväyksestä en varmaksi osaa sanoa. Satamaan johtaa kyllä 2,4 metrin väylä, mutta nettitietojen mukaan laiturin syväys ei ole kuin 2 metriä.

Kommentointi on suljettu.