Ei talvea ilman veneprojektia. Edellisenä keväänä tuskailin vanhan Raymarinen X5-ruoripilotin kanssa, kun se ei sivu- tai myötätuulessa pitänyt suuntaa. Lähinnä siitä oli iloa kevyessä moottoriajossa, jossa se palveli ihan hyvin. Ongelmana oli, että se oli jo lähtökohtaisesti turhan heikko meidän veneen massalle. Myös vanhasta Barbarossan levangin vaunusta oli ”laakerit” loppu, eikä sitä saanut kuormattuna liikuteltua edes välttävästi.

Niinpä aloin syksyllä heti veneennoston jälkeen kartoittamaan uutta levankia ja lineaarityöyksiköllistä pilottia. Jon 33 -purjehtijoiden FB-ryhmästä oli suuri apu, sillä aika moni oli päivittänyt omaan joniinsa juusi kyseiset osat.

Kun puhutaan lineaarityöyksiköllisistä piloteista, niin vaihtoehtona on joko sähköinen ja hydraulinen työyksikkö. Käytännössä periaate on näissä sama: työntövarsi tulee suoraan peräsimen kvadranttiin kiinni ja kääntää siten peräsintä. Molempia malleja olisi ollut saatavilla meidän veneeseen sopivana, mutta lopulta päädyin Raymarinen Type 1 -työyksiköllä varustettuun EV-200-pilottiin. Valmistaja lupaa, että se sopii 11t veneisiin asti. Levangiksi valikoitui Seldenin valmis levankijärjestelmä, joka sattui olemaan juuri 1500 mm pitkä 100 mm reikäjaolla.

Pyysin parista eri venetarvikeliikkeeseen pakettitarjouksen em. vehkeistä ja Marnelan tarjous oli paras. Lisäksi tarjous oli hyvin perusteltu, mikä vahvisti käsityksen, että pilotti ja levanki varmasti sopivat meidän veneeseen.

Kevät ja purkuosasto saapuvat

Syksy oli lämmin, joten sen puolesta veneellä olisikin varmasti voinut touhuta joulukuulle asti, mutta tammi- ja helmikuu puolestaan niin kylmiä, ettei tullut mieleenkään mennä kylmään venehalliin purkamaan vanhaa pilottia ja levankia. Niinpä projektin aloitus saikin odottaa pitkälle maaliskuuhun saakka.

Levangin irroitusta varten piti poistaa osa kattoverhoilusta, mutta onneksi se onkin ehkä se helpoin (ja myös ainoa helposti) purettava osa Jonin verhoiluista. Rosteriruuvit olivat tietysti aikaa myöden syöneet itsensä alumiinikiskoon itsensä kiinni, mutta iskumeisselillä nekin irtosivat yllättävän helposti. Asennus oli tehty aikanaan jollain silikonin tapaisella massalla, joten levanki lähti irti yllättävän helposti. Välillä näinkin päin – ei varmasti tule toistumaan enää missään venehommissa. Myös vanhan pilotin poisto oli helppo homma, jonka jälkeen alkoi uuden pilotin komponenttien sovitus veneeseen.

EV-200-järjestelmä koostuu viidestä osasta:

• Evolution EV-1-anturi, joka mittaa veneen liikkeitä 9-akselisen anturin avulla
• ACU-200 keskusyksikkö
• Peräsinkulma-anturi
• P70s hallintalaite (näyttö)
• Type 1 lineaarinen työyksikkö

Raymarinen laitteet eivät kytkeydy suoraan NMEA2000-verkkoon, vaan he ovat tietysti kehittäneet siitä oman versionsa, joka kulkee nimellä Raymarine SeaTalk NG. Verkon protokolla on kuitenkin yhteensopiva, ainoana erona on omat liittimet. Onneksi näiden välille on saatavilla adapterijohtoja ja -liittimiä, joilla pystyin hyödyntämään olemassa olevan NMEA2000-verkon.

EV-1-anturi on sijoituksen suhteen melko ronkeli; sitä ei saa asentaa magneettisten osien tai suurempien sähkökaapelien lähelle, mutta samalla sen tulisi kuitenkin olla lähellä veneen keskilinjaa. Lopulta sivoituspaikaksi valikoitui karttapöydän alunen, jossa telineen sai ruuvattua laipioon kiinni. Vierestä löytyi myös NMEA-backbone, johon anturin sai kytkettyä. Uusi keskusyksikkö meni puolestaan vanhan pilotin keskusyksikön paikalle sitloodan lattian alle, josta sieltäkin löytyi NMEA valmiina. Myös uusi näyttö/hallintalaite meni suoraan vanhan ST6002-näytön reikään, mikä oli ilahduttavaa!

Työyksikön ja peräsinkulma-anturin sovittaminen olikin sitten oma tarinansa. Jonin takalaatikko on nimittäin melko ahdas, enkä halunnut uhrata koko perälaatikkoa työyksikölle – sitloodan säilytystila on muutenkin kortilla. Myös työntövarren kiinnittäminen valualumiiniseen kvadranttiin mietitytti. Pelkäsin että halkaisen kvadrantin, jos poraan siihen reikiä. Niinpä yritin ideoida kaikkia mahdollisia tapoja, joilla kvadranttiin olisi saanut puristettua työntövarren, johon sitten olisi saanut työyksikön kiinnitettyä. Muilta Jon-purjehtijoiltakaan ei oikein voinut kysyä apua, koska Joneissa on käytetty ainakin kolmea erilaista kvadranttia.

Pähkittiin asiaa veneellä Isäni kanssa monta iltaa: roikuin takalaatikossa pää alaspäin, otin kuvia, mittailtiin ja mallailtiin. Ongelmana oli, että veneen kylki alkoi perässä kaareutumaan niin aikaisin, ettei työyksikköä meinannut saada mahtumaan suoraan sivulle, tai silloin se olisi vienyt takalaatikon tilasta puolet. Työntöpisteen tulisi optimaalisen työntövoiman kannalta tulla 250 mm akselista ulos, eikä kvadrantti ollut kuin 200 mm, joten siihen tarvittiin jatkovarsi. Meinasi mennä vaikeaksi.

Heureka!

Lopulta, kun ties monettako kertaa katselin puhelimelta kuvia kvadrantista, tuli oivallus, että kvadrantin alapuolella on neliskanttinen klunssi, jolla kvadrantti oli puristettu akselin ympärille kiinni. Siihen saisi työntövarren kiinni, jolloin samalla voisi kompensoida sen, ettei työyksikkö tulisi 90 asteen kulmaan kölilinjaan nähden. Työntövarsi toimisi samalla myös stopparina, joka estäisi peräsintä kääntymästä liikaa.

Seuraavaksi tein 7 mm vanerista prototyypin kiinnikkeistä, joilla saatiin asennus testattua periaatteessa toimivaksi. Vein palikat Muumi-kassissa kaverin metallipajalle, jonka jälkeen ne muuttuivat käden käänteessä CAD-kuviksi. Sitten laser leikkasi osat 8 mm hst-levystä ja sen jälkeen ne hitsattiin kasaan. Osista tuli aivan älyttömän hyvät ja tukevat!

Lopullisten kiinnikkeiden asennus oli sitten enää mittojen tarkistusta, linjausta ja sovitusta. Työyksikön kiinnike pultattiin laipioon kiinni neljällä 10 mm pultilla. Työntövarsi puristui tiukasti peräsinakselin ympärille niin ikään kahdella 10 mm pultilla. Työntövarsi tai toimii samalla stopparina, joka estää peräsintä kääntymästä liikaa, jolloin työtyksikkö toimisi stopparina. Tästä syystä kiinnitin sivuseiniin pommilevyn palat, joihin ovistopparit törmäävät. Aikaisempaan verrattuna veneen kääntösäde kasvoi hieman, mutta sen kanssa on oppinut elämään.

Asennuksesta tuli erittäin tukeva, ja ensimmäisen kesän perusteella systeemi toimi erinomaisesti: pilotissa on voimaa riittävästi ja se ohjaa tarkasti myös myötätuulessa. Käyttöönotto ja kalibrointi oli helppoa, eikä siihen mennyt kuin puolisen tuntia.

Levangin asennus

Uuden levangin asennus oli myös helppo ja nopea homma, kun sen reikäjako oli sama kuin vanhassa. Uudet pultit osuivat vanhoihin reikiin, mutta olivat sen verran pidemmät kuin vanhat, että jouduin vähän avartamaan laipioon lovettuja koloja.

Kaikkinensa tämäkin projekti osoittautui oikein onnistuneeksi, ja vendaa tehdessä vaunua on helppo siirtää, vaikka skuutissa olisikin veto päällä.